Helsingin Pirkkolassa avataan lauantaina 18. syyskuuta uusi jäähalli vanhan, vuonna 2018 suljetun tilalle. Jäähalli jouduttiin sulkemaan huonon kuntonsa takia. Pirkkolan jäähalli on perinteisesti ollut kovassa käytössä, ja käyttäjiä on ollut vuosittain noin 150 000. Uuden jäähallin myötä kävijämäärän odotetaan nousevan vuositasolla noin 170 000 henkilöön, joka tulee osaltaan helpottamaan Helsingin haastavaa jäätilannetta.
Uudessa jäähallissa on hyödynnetty rakennustekniikkaa, jonka avulla voidaan saavuttaa jopa 60 prosentin energiatehokkuus vanhaan jäähalliin verrattuna. Tekniikan avulla hiilidioksidia voidaan kierrättää jääradan putkistossa. Lisäksi hallin kylmäjärjestelmään on liitetty lauhdelämpöpumppu, joka hyödyntää kiinteistön hukkalämpöä. Tämän hetken arvioiden mukaan rakennus toimii sisäisellä hukkaenergialla lukuun ottamatta aivan kovimpia pakkasjaksoja.
Uuden hallin rakennuskustannukset ovat noin 17 miljoonaa euroa, mutta uusien laitteiden myötä myös käyttökustannusten odotetaan olevan jatkossa selkeästi alhaisemmat kuin vanhassa hallissa. Hallissa on kaksi jäätä, kuntosali, peilisali ja aiempaa isommat pukukopit. Hallin pääkäyttäjinä ovat helsinkiläiset taitoluistelu- ja jääkiekkoseurat. Kaiken kaikkiaan hallin käyttöaste tulee olemaan jo ovien auetessa 98 prosenttia.
Uuden hallin lupa- ja suunnitteluvaihe käynnistettiin välittömästi vanhan hallin purun jälkeen, ja uuden kahden kaukalon hallin rakentaminen on edennyt lähes aikataulussa. Pirkkolan jäähallin rakennuttajana ja kiinteistönomistajana on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Kokonaisurakoitsijana toimi Aki Hyrkkönen Oy ja arkkitehtuurista vastasi Siren Arkkitehdit Oy.
– Kaikki on uutta ja toimivaa, hanke on pysynyt budjetissa ja rakennusaikataulukin on pitänyt hyvin. Iso kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille, Pirkkolan urheilupuiston tiimiesihenkilö Teijo Korva sanoo tiedotteessa.
Uimahallin viereen on jo kevään aikana rakentumassa myös uusi yksityinen monitoimihalli, joka osaltaan täydentää alueen nykyisiä palveluja.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar