Suomessa suunnitellaan kansallisia energiansäästötalkoita osana energiakriisin varautumista. Kiinteistöalan rooli energiansäästössä on merkittävä, sillä rakennusten osuus Suomen energiankäytöstä on noin 40 prosenttia. Antilooppi haluaa näyttää tietä yritysrintamalla ottamalla käyttöön lisäkeinoja energiankulutuksen hillitsemiseksi tulevalla syys- ja talvikaudella. Ennakoivat säästötoimet kohdistuvat yhtiön kiinteistöjen sähkönkulutukseen ja lämmitykseen.
”Merkittävänä kiinteistöomistajana tunnemme vastuumme ja haluamme kantaa kortemme kekoon näissä yhteiskunnan talkoissa. Olemme jo ennestään tehneet pitkäjänteistä työtä kiinteistöjemme energiankäytön ja energiatehokkuuden eteen. Nyt suoritettavien lisätoimenpiteiden avulla voimme vielä paremmin varautua tulevan syksyn mahdolliseen energiapulaan ja saavuttaa lisäenergiansäästöjä kiinteistöissämme”, Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula kertoo.
”Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme ja ratkaisujamme yhä vastuullisemmiksi samalla, kun rakennamme asiakkaillemme entistä parempaa asiakaskokemusta. Tiedämme, että asiakkaatkin odottavat kiinteistöalan toimijoilta konkreettisia toimia nykyisen tilanteen johdosta”, Antiloopin omaisuuden hoidosta vastaava johtaja Esa Mattila lisää.
Valmistautuu laskemaan lämpötiloja
Syyskuussa käynnistyvien säästötoimien myötä Antilooppi valmistautuu laskemaan kiinteistöjensä tavoitelämpötiloja. Valaistuksesta aiheutuvaa sähkönkulutusta vähennetään mm. sammuttamalla valomainokset yön ajaksi, lyhentämällä toimistotilojen automaattista valaistusaikaa ja vähentämällä tarpeetonta ulkovalaistusta. Kiinteistöissä sijaitsevien saunojen käyttöaikoja tullaan myös tarkistamaan. Tarvittaessa Antiloopin kohteissa suoritetaan myös muita kiinteistöteknisiä toimenpiteitä energiankulutuksen vähentämiseksi.
”Muutoksista huolimatta pidämme tarkasti huolta sisäilman laadusta ja kiinteistöjemme turvallisuudesta esimerkiksi talvikauden valaistuksen osalta. Lisäksi valmistelemme varautumissuunnitelmaa mahdollisen sähköpulan varalle. Emme tingi tilojemme turvallisuudesta tai terveellisyydestä”, toteaa Koivula.
Tukevat ilmastotavoitteita
Toimet ovat luonnollinen jatkumo Antiloopin vastuullisuustyölle, joka heijastuu yhtiön kaikkeen toimintaan. Lisäksi ne tukevat Antiloopin ilmastotavoitteita, jotka tähtäävät hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. Kiinteistöjen energiansäästöt voivat myös osaltaan auttaa hillitsemään rakennusten ylläpitokustannuksia energian hintojen jatkaessa nousuaan.
”Syksyn energiansäästöohjelmamme auttaa meitä saavuttamaan entistä merkittävämpiä energiansäästöjä ja vähentämään samalla kiinteistöistämme aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Koemme, että suurena kiinteistöomistajana meillä on tärkeä rooli ja vastuu toimia tässä tilanteessa yhteisen hyvän vuoksi”, Hannamari Koivula päättää.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar