Rakentaminen
2 minuutteja luettu

Asuntomessujen kävijät ennätystyytyväisiä

15/08/2022, 07:13
Asuntomessujen kävijät ennätystyytyväisiä
Messualueella puita on kaadettu mahdollisimman vähän ja kalliota louhittu vain välttämätön.
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

Asuntomessujen tämän vuoden teemat ovat puhutelleet kävijöitä. Älykkäät energiaratkaisut ja erityisesti aurinkoenergian monipuolinen hyödyntäminen on kiinnostanut niin ammattilaisryhmiä kuin suurta yleisöäkin.
Myös itse alue on kerännyt erityistä kiitosta. Jo suunnitteluvaiheessa tavoitteeksi asetettu luonnon kunnioitus näkyy niin talojen sijoittumisessa alueelle, perustuksissa kuin ikkunoista aukeavissa näkymissäkin. Alueen luonnolle tyypilliset metsäpihat ovat keränneet kehuja: kanervat ja kalliot ovat säilyneet lähes koskemattomina.
“Olemme useamman vuoden ajan mitanneet kävijätyytyväisyyttä eikä näin korkeita lukuja esimerkiksi suositteluhalukkuudessa ole nähty miesmuistiin. Yli kolmannes kävijöistä on antanut vierailukokemukselleen täyden kympin” Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio iloitsee.
Kaupunginjohtaja Laura Leppäsen kiireinen messukuukausi kertoo omalta osaltaan hankkeelle asetettujen tavoitteiden täyttymisestä. “Kuukausi on pitänyt sisällään monia Naantalin tulevaisuuden kannalta tärkeitä tapaamisia ja meillä käy nyt hyvä pöhinä”, summaa kaupunginjohtaja messuhankkeen saldon.

Naantalin projektipäällikkö Timo Tirri kiittää myös kaikkia tahoja yhteistyöstä.
“On ollut hienoa huomata, että Lounatuulen alue toimi juuri niinkuin etukäteen suunniteltiin ja tapahtuma kiinnosti sekä suurta yleisöä, että ammattilaiskävijöitä. Kymmenet ryhmät ovat halunneet kuulla energiaratkaisuistamme ja aurinkoenergian hyödyntämisestä. Lisäksi useampi ryhmä on halunnut kuulla kokemuksiani Asuntomessut-projektista, eli vetoa tuntuu olevan tapahtumakonseptillakin”, Tirri kertoo.
Asuntomessuilla Naantalissa vieraili yli 116 000 kävijää. Moni kävijöistä vieraili jo etukäteen Virtuaalisilla Asuntomessuilla 24/7 tutustumassa messukoteihin. Messukäynnin jälkeen Virtuaalisilla Asuntomessuilla käydään tarkastamassa yksityiskohtia ja palataan kiinnostaviin messukoteihin kaikessa rauhassa.

Elokuun lopussa käynnistyvät televiossa Huvila & Huussi Asuntomessuilla -erikoisjaksot, mikä tuo lopulta messukodeille miljoonayleisön.
Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Kuningattarenrannassa Loviisassa 7.7.–6.8.2023.

 

Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0