Kiinteistöt Asunto-osakeyhtiöt
2 minuutteja luettu

Asuntosijoittamisen näkymät edelleen laskussa

20/04/2023, 03:00
Asuntosijoittamisen näkymät edelleen laskussa
Asuntosijoittamisen näkymät ovat edelleen laskussa, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista.
Jari Kostiainen Jari Kostiainen
Like 0

Kustannusten ja korkojen nousu sijoittajien ykköshuolet.

Asuntosijoittamisen näkymät ovat edelleen laskussa, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista.

Uuden asunnon ostamista harkitsevien tai ostoaikeissa olevien yksityisten vuokranantajien osuus on vähentynyt kolmanneksella syksystä 2021. Taustalla ovat muun muassa talouden epävarmat näkymät sekä hoitokulujen ja korkotason nousu.

Vuokranantajien kokemat riskit asuntosijoittamista kohtaan ovat kasvussa. Suurimpia huolia ovat tällä hetkellä hoitokulujen ja korkojen nousu, joista kummatkin yli 70 prosenttia vuokranantajista arvioi melko tai erittäin merkittäväksi riskiksi asuntosijoittamisen kannalta.

Kiinnostus uuden sijoitusasunnon ostoa kohtaan on laskenut syksystä 2021 asti. Edelleen kuitenkin joka viides kyselyyn vastanneista on aikeissa ostaa tai harkitsee ostavansa uuden sijoitusasunnon seuraavan puolen vuoden aikana. Myös asuntojen myyntiaikeet ovat kasvaneet hieman: 16 prosenttia vuokranantajista on aikeissa myydä tai harkitsee sijoitusasunnon myyntiä seuraavan puolen vuoden aikana, kun viime syksynä luku oli 12,5 prosenttia.

Herkimmin muutoksia tehdään suurempiin asuntosalkkuihin.

Lähes kaksi kolmesta asuntosijoittajasta ei ole kuitenkaan suunnitellut sen enempää myyntiä kuin ostamistakaan. Markkinatilanne näkyy Suomen Pankin tilastojen mukaan myös pankkien lainatiskeillä: uusia lainoja on nostettu aiempaan verrattuna selvästi vähemmän ja koko sijoitusasuntojen lainakanta on kääntynyt laskuun.

”Valtaosa asuntosijoittajista hakee sijoitustoiminnaltaan pientä tai maltillista riskiä. Riskitason noustua moni on jäänyt lyhentämään lainaansa ja seuraamaan markkinoiden kehitystä. Nyt olisikin ensiarvoisen tärkeää, ettei rahoitusta tai verotusta koskevalla sääntelyllä aiheuteta markkinoille lisää epävarmuutta”, toteaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes.

Kehitysnäkymät parhaat Tampereella

Tampere jatkoi vuokranantajien arvioissa kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina. Kaupunki oli kärjessä myös viime syksyn barometrissa. Maltillisen positiiviseksi kehitys seuraavan kahden vuoden aikana arvioitiin myös Turussa, Oulussa, Vaasassa, Espoossa ja Vantaalla.

Pessimistisimmät näkymät ovat Raumalla, Kouvolassa ja Mikkelissä. Suurista kaupungeista Helsingin arvio kääntyi lievästi negatiiviseksi.

“Kasvavien ja kutistuvien alueiden erot näkyvät myös kehitysnäkymien arvioissa. Vuosi sitten kehitysnäkymät olivat positiivisia 13 kaupungissa, mutta tuoreessa barometrissa enää seitsemässä. Suurimpiin kaupunkeihin uskotaan edelleen eniten. Niissä kasvu on vauhdittunut pandemian jälkeen ja vaikka asuntojen hinnat ovat laskeneet, nähdään asunnoille edelleen kysyntää pitkällä aikavälillä”, toteaa Suomen Vuokranantajien analyytikko Antti Luukkanen.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2513 yksityistä vuokranantajaa Suomen Vuokranantajien jäsenistöstä. Kysely toteutettiin 21.3.–11.4.2023. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä. Tänä keväänä se toteutettiin kuudetta kertaa.

#asuminen #asuntosijoittaminen #talous #vuokra-asuminen
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0