Kannonkoskelainen materiaaliteknologiayritys Betolar on solminut yhteistyösopimuksen intialaisen rakennusyritys TARA:n kanssa. TARA:n ja sen ympärille muodostuneen yritysryhmän on perustanut YK:n entinen kestävän kehityksen puolestapuhuja tohtori Ashok Khosla.
Betolar kertoo tiedotteessa, että se näkee Intian markkinat vihreän rakentamisen merkittävänä kasvualueena nopean kaupungistumisen ja myös maaseudun kasvavien asuntotarpeiden vuoksi.
– Intiassa on valtava tarve kestäviin rakennusmateriaaleihin, joita hyödynnämme yhteistyössämme TARA:n kanssa. Tavoitteena on mahdollistaa erilaisia rakentamisen ratkaisuja kaupungistumisen kestävään edistämiseen. Materiaaliteknologiamme lisensointiin perustuva liiketoimintamalli sopeutuu joustavasti Intian suureen ja monisyiseen markkinaan, kertoo johtaja Juha Pinomaa, joka vastaa Betolarin laajentumishankkeesta Aasiassa.
– Betolar ei ole materiaalivalmistaja vaan patentteja, datapankkia ja tekoälyä hyödyntävä teknologia- ja palveluyritys. Osaaminen on liiketoimintamme ytimessä. Meidän pitää kyetä kehittämään sitä verkostoissa sekä jakamaan osaamistamme sinne, missä asiakkaat hyödyntävät teknologioitamme, Betolarin innovaatiojohtaja ja yhtiön perustaja Juha Leppänen sanoo.
Betolar mahdollistaa laajalle betonituotevalmistajien verkostolle rakennusmateriaalien tuotannon, joka vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia betonin raaka-aineiden osalta. Lisäksi tuotannossa hyödynnetään teollisuusprosesseista peräisin olevia sivuvirtoja. Hyöty on siten kahtalainen.
Käyttämällä paikallisia teollisuuden sivuvirtoja voidaan tuottaa edullisesti perinteisiä rakennusmateriaaleja, kuten tiiliä ja maisemakiviä.
Betolar ja TARA ovat työskennelleet Intiassa yhdessä yli kahden vuoden ajan hyödyntäen synergiaetuja rakennusmateriaalien tutkimustyössä kohtuuhintaisten asuntojen mahdollistamiseksi – tukien etenkin maaseudun yrittäjyyttä.
– Aiomme laajentaa Betolarin tarjontaa Intian keskeisille markkinoille, joilla kaupunkien kehittäjät ja viranomaiset etsivät vihreämpiä ratkaisuja nopeaan kaupungistumiseen. Pyrimme toimintamme kasvattamiseen lisäämällä Intian-tiimiimme lähitulevaisuudessa liiketoiminnan kehittämisen sekä teknisen tuen asiantuntijoita, Betolarin toimitusjohtaja Matti Löppönen sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar