Vuonna 2020 biotalouden osuus Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä oli 12 prosenttia ja työllisten määrästä 11 prosenttia. Arvonlisäyksen volyymi väheni neljä prosenttia edellisvuodesta ja työllisten määrä kaksi prosenttia. Lasku käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tänään julkaistusta biotalouden katsauksesta.
Metsäsektori on Suomessa biotalouden merkittävin toimiala, vaikka sen osuus koko biotalouden arvonlisäyksestä väheni kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2019. Metsäsektorin osuus biotalouden arvonlisäyksestä oli 32 prosenttia eli 7,7 miljardia euroa. Seuraavaksi suurimpia ovat rakentaminen, jonka osuus biotalouden arvonlisäyksestä oli viime vuonna 4,6 miljardia, ja elintarvikesektori, jonka osuus puolestaan oli 4,5 miljardia. Perässä seuraavat muut teollisuuden alat (3,4 miljardia) ja energia energia (2 miljardia).
Eri sektoreita tarkasteltaessa sekä metsäsektorin että puurakentamisen arvonlisäyksen volyymi laskivat kumpikin vuonna 2020 neljä prosenttia vuodesta 2019. Metsäsektorin toimialoista ainoastaan puutuoteteollisuuden arvonlisäyksen volyymi kasvoi.
Vuosi 2020 oli Luken mukaan poikkeuksellinen koronapandemian takia, mikä näkyi erityisesti biotalouden palveluissa, joiden kasvu taantui viime vuonna. Niiden osuus koko biotaloudesta oli viime vuonna 1,4 miljardia eli noin 6 prosenttia.
– Aikaisempina vuosina biotalouden palveluissa on nähty selvää kasvua, mutta viime vuonna arvonlisäyksen volyymi pieneni jopa 24 prosenttia, sanoo Tiina Sauvula-Seppälä Lukesta.
Myös työllisten määrä biotaloudessa väheni. Sektorin työllisten määrä on aiemmin kasvanut koko kymmenen vuoden seurantajakson ajan. Sen sijaan vuonna 2020 työllisten määrä väheni edellisvuodesta 13 prosenttia. Myös metsäsektorilla työllisten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna kolmella prosentilla.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar