Vuonna 1965 perustettu Arkkitehtitoimisto SARC on erikoistunut uudisrakennus- ja saneeraushankkeiden suunnitteluun toimisto-, liiketila-, sekä asuinkiinteistökohteissa. Toimistolla on myös kokemusta ja osaamista sairaaloiden, laboratorioiden, yliopistojen, museoiden ja julkisten tilojen suunnittelusta. SARC on vastaanottanut töistään Suomessa ja kansainvälisesti useita palkintoja, näistä esimerkkinä arkkitehtuurin Finlandia-palkinto, jonka toimisto vastaanotti Uuden lastensairaalan suunnittelusta. Toimisto työllistää noin 80 henkilöä.
“Olemme erittäin vaikuttuneita SARC:in kehityksestä ja tiimistä, joka on vuosien saatossa onnistunut rakentamaan arvostetun ja kunnianhimoisen toimiston, jolla useita pitkiä asiakassuhteita sekä erittäin osaava henkilökunta. Yrityksen nykyasema ja kilpailuedut luovat erinomaisen pohjan tulevalle kehitykselle, ja olemme iloisia päästessämme edesauttamaan toimiston kasvua yhä merkittävämmäksi toimijaksi alallaan,” kertoo, CapMan Buyoutin partneri Antti Karppinen.
”Olen hyvin tyytyväinen tästä uudesta askeleesta toimistomme taipaleella. CapManin sijoituksen myötä saamme leveämmät hartiat tulevien vuosien jatkuvaan kehittämiseen ja näin myös lisää mahdollisuuksia keskittyä ydintyöhömme, arkkitehtuuriin. 50 edellisen vuoden tavoin koemme myös jatkossa olevamme vastuussa asiakkaillemme ja yhteiskunnalle siitä, että kohtaamme arkkitehtoniset ja yhteiskunnalliset haasteet kunnianhimoisesti ja asiantuntemuksella – asiakkaitamme kuunnellen,” kommentoi SARC:in toimitusjohtaja Sarlotta Narjus.
Kaupassa CapMan ostaa enemmistön yhtiön osakekannasta. Yhtiön perustajaosakkaat jäävät merkittäviksi omistajiksi yhtiössä ja yhtiö nimittää kolme nykyistä työntekijäänsä osakkaiksi. Sijoitus on vuonna 2019 perustetun CapMan Buyout XI -rahaston viides. Kaupan odotetaan toteutuvan 30.6.2022.
CapMan Buyoutin tiimi koostuu Tukholmassa ja Helsingissä työskentelevistä sijoitusammattilaisista. CapMan Buyoutin rahastot sijoittavat keskikokoisiin listaamattomiin yhtiöihin Pohjoismaissa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar