Tehtävällä ulkoistuksella Citycon pyrkii sopeuttamaan talousorganisaationsa kokoa ja valmiuksia yhtiön tulevaan kehitykseen ja varmistamaan, että näin pystytään mukautumaan joustavasti liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin. Ulkoistamisen piiriin kuuluu talous- ja vuokrahallintotiimien työntekijöitä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Ulkoistus tulee tapahtumaan kolmannella kvartaalilla 2024.
– Haluamme jatkossakin hyötyä paikallisesta asiantuntemuksesta toimintamaissamme, ja olemme varmoja, että olemme löytäneet ihanteellisen kumppanin ylläpitämään ja parantamaan taloushallinnon osaamistamme ja samalla varmistamaan saumattoman yhteistyön Cityconin oman organisaation kanssa. Olemme vakuuttuneita siitä, että Staria on meille paras kumppani ja mahdollistaa skaalautuvuuden kehittyvien liiketoimintatarpeidemme mukaan, Cityconin talousjohtaja Sakari Järvelä toteaa.
– Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä Cityconin kanssa ja saadessamme heidän tiiminsä Starian perheeseen. Tämä on tärkeää virstanpylväs matkallamme kansainväliseen kasvuun. Odotan kiinnostuksella yhteistyötämme, Starian toimitusjohtaja Artti Auramaa sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar