Mikkeliläinen Arto Nieminen on valittu Suomen neljänneksi suurimman verkkoyhtiön Järvi-Suomen Energian seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Yhtiötä alusta saakka johtanut toimitusjohtaja Arto Pajunen jää eläkkeelle 1. lokakuuta 2022, jolloin Nieminen ottaa tehtävän vastaan. Eläkkeelle jäävä Pajunen on johtanut Järvi-Suomen Energiaa sen aloitusvuodesta 1995 saakka.
Nieminen aloittaa toimitusjohtajan tehtävissä työskenneltyään ensin kuukauden siirtymäkauden ajan Pajusen kanssa samaan aikaan. Niemisellä on pitkä historia Suur-Savon Sähkö -konsernin parissa. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa tehtävissä Järvi-Suomen Energialla ja toimitusjohtajana Suur-Savon Sähkötyöllä, josta myöhemmin syntyi fuusioitumisen myötä Elvera.
– On vaikeaa jättää taakse yhtiö ja henkilöstö, jonka on tuntenut niin kauan, ja jonka toimintaa on ollut rakentamassa vuosia. Sain olla mukana yhdistämässä kolme alueellista palveluyhtiötä yhdeksi yhtiöksi, joista muodostui Elvera. Elverasta on kasvanut 85 miljoonan euron liikevaihdon yhtiö, jolla kaksi tytäryhtiötä. Nyt kun Elvera on vakaalla pohjalla ja vahvalla kasvu-uralla, on mielestäni sopiva hetki minun jatkaa seuraaviin haasteisiin, Nieminen summaa.
Nieminen on uransa aikana toiminut sähköverkon suunnittelun, kunnossapidon ja rakennuttamisen tehtävissä, mutta sähkönmyynti on hänelle uusi aluevaltaus. Uuden toimenkuvan Nieminen kertoo ottavansa vastaan suurella mielenkiinnolla.
– Nykyhetken tilanne energia-alalla on todella kiinnostava siirtyessäni näihin tehtäviin. Kotimaiset verkkoyhtiöt ovat turbulenssin kourissa sähkömarkkinalain muutoksen myötä, ja maailmanlaajuinen energiamurros vaikuttaa myös tänne Järvi-Suomeen. En muista, että sähkön tai materiaalien hinta olisi koskaan ollut nykyisellä tasolla. Eli haasteita riittää, hän toteaa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar