Uutiset Nimitys
1 min luettu

Energiakonserni nimesi uuden toimitusjohtajan

16/04/2024, 11:59
Energiakonserni nimesi uuden toimitusjohtajan
Mikael Venäläinen Kuva: Suur-Savon Sähkö Oy
Toimitus Toimitus
Like 0

–Meillä oli monta erinomaisen hyvää ehdokasta yhtiömme toimitusjohtajaksi, mutta Mikael Venäläinen sopi parhaiten luotsaamaan yhtiötä eteenpäin nykyisessä tilanteessa. Hän on jo valmiiksi sisällä yhtiömme asioissa ja pystyy heti viemään strategiaamme eteenpäin. Hänen vahva talouskokemuksensa, sitoutuminen, toiminnan tuloksellisuus sekä toimintaympäristön monipuolinen tuntemus antavat erinomaiset lähtökohdat Suur-Savon Sähkö -konsernin johtamiseen ja strategian toteuttamiseen. Hänen johdollaan pystymme kehittämään konsernia, vähentämään yhtiön velkaantumista ja parantamaan sijoitetun pääoman tuottoa sekä hallitsemaan liiketoimintojen riskejä. Näin nostamme yhtiön omistaja-arvoa sekä ylläpidämme vakaata osingonmaksukykyä, Suur-Savon Sähkö -konsernin hallituksen puheenjohtaja Janne Laine toteaa.

–Otan erittäin mielelläni vastaan toimitusjohtajan tehtävän konsernissa, jonka toiminta perustuu oikeisiin liiketoimintapäätöksiin ja vahvaan arvopohjaan, jonka aiemmat sukupolvet ovat yhtiön 78-vuotisessa historiassa yhdessä aikaansaaneet. On hieno mahdollisuus päästä johtamaan konsernia, jolla on niin merkittävä jalansija omalla toimialueellaan. Energia-ala on erittäin kiinnostavassa murroskohdassa ja uskon, että yhdessä osaavien energia-alan ammattilaisten ja laajan kumppaniverkoston kanssa pystymme uudistumaan ja luomaan lisäarvoa kaikille sidosryhmillemme myös tulevaisuudessa, kertoo Mikael Venäläinen.

Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on myös nimennyt Lumme Energia Oy:n business controllerina toimivan KTM Tiina Tahvosen 15.4.2024 alkaen vt. talousjohtajaksi. 

#savo #suur-savon sähkö
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0