Energia
1 min luettu

Energian hinnat rajussa nousussa viime vuodesta

10/09/2021, 13:39
Voimakas energian hintojen nousu toisella kvartaalilla selittyy pitkälti viime vuoden poikkeuksellisen alhaisilla hinnoilla. Kuva: Achudh Krishna
Voimakas energian hintojen nousu toisella kvartaalilla selittyy pitkälti viime vuoden poikkeuksellisen alhaisilla hinnoilla. Kuva: Achudh Krishna
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Tilastokeskuksen mukaan energian hinnat ovat tänä vuonna palanneet lähelle pidemmän ajan keskiarvoja tai niiden yli. Taustalla vaikuttaa talouden elpyminen koronan jäljiltä ja veronkorotukset.

Suomeen tuotavien öljytuotteiden hinnat jatkoivat nousuaan vuoden toisella neljänneksellä, mikä nosti myös polttonesteiden kuluttajahintoja. Kaikkein eniten nousi kevyen polttoöljyn hinta, joka maksoi kesäkuussa jopa 34 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös moottoribensiinin ja dieselöljyn hinnat olivat kesäkuussa kumpikin yli 20 prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin, ja niiden kasvuun vaikuttivat myös viime vuoden elokuussa voimaan tulleet veronkorotukset.

Kivihiilen tuontihinta on tämän vuoden puolella ollut selvästi korkeammalla kuin viime vuonna. Kesäkuussa veroton hinta oli 21 prosenttia ja valmisteverollinen hinta 12 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Valmisteverollisen hinnan nousuun vaikutti myös veronkorotus vuoden alussa.

Metsähakkeen hinta nousi maltillisemmin – vain 4 prosenttia verrattuna viime vuoden toiseen neljännekseen. Jyrsinturpeen veroton hinta oli ensin jopa lievässä laskussa, mutta vuoden alun veronkorotukset saivat hinnan nousuun, ja hinta nousi lopulta 15 prosenttia toisella kvartaalilla.

Sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdettu systeemihinta oli kesäkuussa lähes kolmetoistakertainen viime vuoden kesäkuuhun verrattuna ja Suomen aluehinta kaksinkertainen. Toisaalta kyseiset hinnat eivät nyt juurikaan poikenneet aiempien vuosien (2018 ja 2019) keskihinnoista, sillä Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla vuoden 2020 hinnat olivat poikkeuksellisen alhaisia.

#bensiini #jyrsinturve #kivihiili #metsähake #öljy #öljytuotteet #sähkö #talous
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0