Rakennusalan palveluyhtiö Fira on solminut sopimuksen kahdesta merkittävästä linjasaneeraushankkeesta, joista toinen on Firan kaikkien aikojen suurin linjasaneeraussopimus. Molemmat kohteet sijaitsevat Helsingissä, ja niissä hyödynnetään Firan tehokasta tuotantojunamallia, jonka avulla kohteet valmistuvat tavallista linjasaneerausta nopeammin.
Tuotantojunatyöskentelyssä tarkkaan suunnitellut ja aikataulutetut työvaiheet seuraavat toisiaan peräperää kuin junan vaunut, ja sama henkilöstö jatkaa huoneistosta ja kohteesta toiseen sujuvasti ikään kuin tasatahtiin etenevä juna. Näin huoneiston valmistumisaika lyhenee merkittävästi. Lisäksi materiaalihukka vähenee, kun ylijäämät saadaan siirrettyä suoraan seuraavaan kohteeseen.
– Käytämme tuotantojunamallia näissä molemmissa kohteissa. Se luo erinomaiset edellytykset onnistuneelle läpiviennille nopeuttaen sekä huoneistokohtaista että koko urakan läpimenoaikaa, kuvailee Firan putkiremonttilinjan johtaja Sami Kokkonen.
Tuotantojunatyöskentely sopii parhaiten melko isoihin, vähintään 50 asunnon hankkeisiin. Firan ensimmäinen tuotantojuna aloitti vuonna 2013, ja vuodesta 2016 alkaen Fira on tehnyt kaikki putkiremontit tuotantojunamallilla.
– Koronapandemian hiljentämä putkiremonttimarkkina on nyt selvästi elpynyt, ja linjasaneerausten kysyntä on tällä hetkellä varsin vilkasta. Tämä on koko alalle iloinen uutinen, Kokkonen jatkaa.
Fira on toteuttanut linjasaneeraushankkeita vuosien varrella jo yli 130, ja putkiremonttiasiakkaiden (B2C) tyytyväisyys on 4,1 asteikolla 1–5.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar