Fortum ja Korea Hydro & Nuclear Power Co., Ltd. (KHNP) ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen ydinvoimayhteistyöstä 30. toukokuuta 2023.
KHNP on eteläkorealainen ydinvoimalaitosten omistaja ja operaattori sekä ydinvoimateknologian toimittaja.
Aiesopimus kattaa ydinvoimalaitoksiin, uusiin reaktorimalleihin sekä nykyisten ydinvoimalaitosten turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön liittyvää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Aiesopimuksella yhteistyötä laajennetaan uusien ydinvoimalaitosten mahdollisuuksien arviointiin. Ensimmäinen Fortumin ja KHNP:n välinen aiesopimus allekirjoitettiin vuonna 2018.
”Fortum arvostaa suuresti pitkäaikaista yhteistyötä KHNP:n kanssa. Uskomme, että yhteistyöstä on hyötyä molemmille osapuolille”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo.
”KHNP:llä on hyvät valmiudet ydinvoimalaitosten uudisrakennushankkeissa, ja Fortum on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista ydinvoimayhtiöistä. Toivomme, että kumppanuuden myötä molemmat yhtiöt voivat kasvaa keskinäisen yhteistyön kautta”, sanoo KHNP:n toimitusjohtaja Jooho Whang.
Fortum jatkaa työtään maailman sähköistämiseksi hyödyntämällä ydinvoima-alan kokemustaan ja osaamistaan tiiviissä yhteistyössä kumppaneidensa kanssa ydinvoimalaitosten turvallisuuden ja luotettavuuden parantamiseksi entisestään eri puolilla maailmaa.
Tämä aiesopimus on osa Fortumin marraskuussa 2022 käynnistämää selvitystä uuden ydinvoiman tulevaisuuden edellytyksistä. Kaksivuotisen ohjelman aikana Fortum tutkii laaja-alaisesti kaupallisia, teknologisia, yhteiskunnallisia, poliittisia ja lainsäädännöllisiä edellytyksiä sekä pienydinvoimalle että suurille reaktoreille Suomessa ja Ruotsissa.
Tutkimuksessa tarkastellaan myös uusia kumppanuuksia ja liiketoimintamalleja. KHNP:n lisäksi Fortum on tehnyt aiesopimukset brittiläisen Rolls-Royce SMR:n, ranskalaisen EDF:n sekä suomalaisten Outokummun ja Helenin kanssa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar