Infrastruktuuri
1 min luettu

Hämeen linnan uusi puusilta valmistui etuajassa

12/11/2021, 08:51
Hämeen linnan uusi puusilta valmistui etuajassa
Hämeen linnan puusilta. Kuva: Senaatti-kiinteistöt
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Hämeen linnan uusi puusilta on saatu taas käyttöön. Uuden sillan valmistelevat työt aloitettiin toukokuussa, ja vanhan sillan purku alkoi syyskuun alussa.  Siltaa myös levennettiin vastaamaan pelastustielle asetettavia nykymääräyksiä, ja uusi silta onkin noin 0,5 metriä aiempaa leveämpi.

Nyt rakennettu uusi silta on kolmas saman mallin mukaan ja samalle paikalle rakennettu.

– Tavoitteenamme on ollut rakentaa uusi silta vanhan sillan mukaiseksi niin hyvin, ettei sitä erotettaisi vanhasta sillasta, toteaa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Sami Brück.

Rakennusmateriaalina käytettiin veistettyjä mäntyhirsiä, jotka tervataan. Veistotyö ja liitokset tehtiin paikan päällä. Maavallit ja tukimuurit on ennallistettu ja myös sillan valaistus on uusittu. Sillan kansi- ja kaiderakenteet pintakäsitellään keväällä, jolloin olosuhteet työlle ovat paremmat. Pintakäsittelytyön vuoksi silta joudutaan sulkemaan huhti-toukokuussa joksikin aikaa vielä liikenteeltä.

Seuraavana työnä aloitetaan suunnittelemaan linnan eteläisen kivisillan korjausta. Tavoitteena on saada kivisilta korjattua vuoden 2022/23 aikana.

Hämeen linnan kiinteistöistä vastaa Senaatti-kiinteistöt ja Hämeen linnan kunnostustöitä tehdään yhteistyössä Museoviraston kanssa.

#hämeen linna #museovirasto #puusilta #senaatti-kiinteistöt #silta
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0