Niin kutsuttuun sporttikortteliin on tarkoitus rakentaa lähes 450 asuntoa ja ympäristö on suunniteltu inspiroimaan kaikenikäisiä liikkumaan. Rakennuksissakin kannustetaan arkiliikkumiseen jopa pelillistämisen avulla. Alueelle tulee muun muassa 400-metrinen kuntorata ja metsäseikkailuun innostava leikkipuisto.
– Rakennuksiin tulee esimerkiksi tilavat liikuntavälinevarastot. Houkutteleviin rappukäytäviin tulee laskurit, joiden avulla kannustetaan valitsemaan portaat hissin sijaan. Asuntoihin varataan paikka kuivauskaapille ja väljillä parvekkeilla on tilaa vaikka juoksumatolle tai kuntopyörälle, havainnollistaa kilpailuvaihetta vetänyt hankekehityspäällikkö Emma Sallinen Hartelasta.
Myös ulkotilat kutsuvat eri tavoin eri-ikäisiä liikkumaan: Sykkeeseen rakennetaan esimerkiksi 400 metrin kuntoreitti, ajanottojärjestelmällä varustetut intervalliportaat sekä metsäseikkailu-teemainen leikkipuisto. Polkupyörille on yli 1000 paikkaa, autoille noin 200.
Alueelle rakennetaan vuoden 2028 loppuun mennessä lähes 30 000 kerrosneliömetriä, joista Hartelan osuus on kaksi kolmannesta. Sporttikortteliin tulee yhteensä lähes 450 asuntoa. Hanke toteutetaan ns. kumppanuuskaavoituksella, jossa kaupunki ja rakennusliike yhdessä suunnittelevat ja kaavoittavat tontille parhaan mahdollisen ratkaisun.
Toiminnallisten aspektien lisäksi viherrakentaminen on tärkeässä roolissa. Esimerkiksi hulevedet ohjataan imeytysalueina toimiviin vehreisiin sadepuutarhoihin, joihin on valittu kosteudenkestäviä kasveja. Kohteessa on pyritty toteuttamaan lähiluontoa mahdollisimman aidosti.
– Dynaamiset istutukset toimivat luontaisen kasviyhdyskunnan tapaan ja viilentäville viherkatoille istutetaan luonnontilaista joutomaata imitoivia ruderaatteja, jotka ovat hyönteisille ja perhosille hyviä elinympäristöjä. Maanvaraiseen pihaan kasvaa aikanaan suuria puita, kuvailee maisema-arkkitehti Sirja Heinonen Maisema-arkkitehtitoimisto Kokomasta.
Sykkeelle on myös haluttu luoda arkkitehtonisesti oma vahva identiteetti, joka kestää aikaa ja istuu hyvin ympäristöönsä. Vaihtelevien kattomuotojen ja maanläheisten rakennusmateriaalien ansiosta kokonaisuus on sopivan rento ja ihmisläheinen.
– Erityisesti puun ja tiilen monipuolinen käyttö tuovat Brooklyn-henkisesti kohteen ilmeeseen karheutta ja pientä rosoisuutta, sanoo kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä JKMM Arkkitehdit Oy:stä.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar