Mikäli kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy Stansvikin kartanoa koskevan myyntisuunnitelman, kartanon rakennuksista järjestetään avoin tarjouskilpailu.
Laajasalossa sijaitsevan 1800-luvun alkupuolella valmistuneen päärakennuksen lisäksi myyntiin tulee näillä näkymin vuonna 1960 valmistunut 100-paikkainen ravintola, neljä majoitusrakennusta, huoltorakennus, sauna ja varastorakennuksia. Rakennuksien yhteispinta-ala on 1467 m2. Ne soveltuvat esimerkiksi kahvila-, ravintola- ja majoituskäyttöön sekä juhlapaikaksi.
Tarvittatavat varat ja osaaminen
Kartanon kaikki rakennukset ovat meren rannalla tai sen läheisyydessä. Kaupungin tavoitteena on löytää kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle kartanolle toimija, joka tarjoaa kaupunkilaisille ja alueen käyttäjille kiinnostavia ja mahdollisimman avoimia palveluja. Tavoitteena on, että myynnin avulla Stansvikin kartanon rakennuksille löytyy uusi omistaja, jolta löytyy tarvittavat varat ja osaaminen kartanon kunnostamiseen arvoiseensa käyttöön.
Tänä keväänä järjestetyssä vuokrakilpailussa pyydettiin ideoita kartanon tulevasta käytöstä. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa saatiin kolme alustavaa tarjousta, joiden pohjalta ei kuitenkaan katsottu olevan riittäviä perusteita jatkaa kilpailua. Kilpailun keskeydyttyä kaupunki on uudelleenarvioinut kohteen myymistä vuokraamisen sijaan. Helsingin kaupungin tavoitteena on luopua rakennuksista, joita se ei tarvitse omissa palveluissaan tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä.
Myyntiin valmisteltavat rakennukset sijaitsevat Stansvikin kartano- ja virkistysalueella, joka on kulttuurihistorialtaan ja luonnoltaan merkittävä alue koko Helsingissä.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar