Rakentaminen
3 minuutteja luettu

Helsingin Suvilahteen kaavaillaan Pohjoismaiden suurinta tapahtuma- ja monitoimiareenaa

16/09/2022, 09:05
Helsingin Suvilahteen kaavaillaan Pohjoismaiden suurinta tapahtuma- ja monitoimiareenaa
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

Areenan kapasiteetti konsertti- ja tapahtumakäytössä olisi runsaat 17 000 henkeä. Urheiluotteluiden, kuten jääkiekon, ja urheiluturnausten aikana suurareenan kapasiteetti olisi noin 14 000 henkeä. Hankkeen taustalla on tunnettuja suomalaisia, ja ryhmä jättivät kehitysvaraushakemuksen Helsingin kaupungille elokuun lopussa.

– Helsinki tarvitsee nopeasti kansainvälisten viihdekiertueiden ja urheilun suurturnausten vaatimukset täyttävän suurareenan säilyttääkseen kansainvälisen maineensa tapahtumien järjestäjänä, hankeryhmä sanoo tiedotteessaan.
Hankkeen kustannusarvio on noin 150-200 miljoonaa euroa. Tavoite on, että Suvilahden suurareena valmistuisi jo kesällä 2027, ja että siellä olisi noin 130–150 tapahtumaa vuodessa.

Ilpo Kokkila  SRV-yhtiöiden pääomistaja

Suvilahti tunnetaan kesäisin järjestettävistä Flow- ja Tuska-festivaaleista. Ryhmä toteaa kaupungille jättämässään kiinteistövaraushakemuksessa, että suurareena palvelisi myös kyseisten festivaalien ja muiden tapahtumien huolto- ja palveluinfratarpeita.

Helsingin kaupungin tavoitteena on vahvistaa ja monipuolistaa Suvilahden alueen kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa. Kaupungilla on omia suunnitelmia mm. Helsinki Art Museumin (HAM) sijoittumisesta alueelle ja alueella on voimassa suunnitteluvaraus Suvilahti Event Hub -hankkeelle.

Helsingissä on myös Töölöön suunnitteilla oleva Garden Helsinki -hanke – siinäkin on tavoitteena rakentaa kansainvälisen tapahtuma-areenan.

Ennestään Helsingissä on Hartwall-areena, joka on tällä hetkellä kiinni ja jonka kohtalo on avoin.

Hankeryhmään kuulluu mm jääkiekkovalmentaja ja entinen NHL-pelaja Olli Jokinen, Ilpo Kokkila – joka on hallituksen puheenjohtaja, NHL-pelajien neuvontajat Ilkka Larva ja Todd Diamond — ja ryhmällä on ollut alustavia keskusteluja Helsingin kaupungin kanssa.

Rakennuslehti kirjoittaa ”Helsinkiin suunniteltu jättiareena sai pormestareilta myönteisen vastaanoton, mutta soraäänikin löytyi”.


Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0