Kiinteistökaupat
1 min luettu

Hemsö ostaa yliopistokiinteistön Lappeenrannasta

9/11/2021, 09:39
Hemsö ostaa yliopistokiinteistön Lappeenrannasta
Tieto-Sähkötalo. Kuva: Tuomo Tamper
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiö ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry myyvät Lappeenrannassa sijaitsevan Tieto-Sähkötalon kiinteistön Hemsölle. Kyseessä on 5 800 neliömetrin laajuinen yliopistokiinteistö. Hemsö ja LUT-yliopisto ovat tehneet tiloista 15 vuoden vuokrasopimuksen.

– Haluamme olla mukana kehittämässä tulevaisuuden oppimisympäristöjä olemalla pitkäaikainen, vakaa ja luotettava toimija. LUT-yliopisto on meille erittäin kiinnostava asiakas. Heillä on lisäksi toimintaa myös Lahdessa, joka on meille ennestään tärkeä kaupunki, Hemsön Suomen-maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo.

Hemsö voitti aiemmin tänä vuonna Lappeenrannan kaupungin hankintakilpailun Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen käyttöön tulevan Lauritsalan paloaseman vuokraamisesta. Leinosen mukaan Lappeenranta on Hemsölle kiinnostava alue laajemminkin, ja yhtiö on halukas tekemään merkittäviä investointeja kaupunkiin.

Hemsö omistaa Suomessa noin 140 000 neliötä oppilaitoskiinteistöjä muun muassa Helsingistä, Turusta, Lahdesta ja Porista.

#hemsö #lappeenranta #lut-yliopisto #tieto-sähkötalo
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0