Rakentaminen Kulttuuri
1 min luettu

Hirvensalon seurakuntakeskusta ei puretakaan kokonaan

20/01/2022, 09:11
Luonnoskuva Hirvensalon seurakuntakeskuksesta. Kuva: LPR-Arkkitehdit Oy
Luonnoskuva Hirvensalon seurakuntakeskuksesta. Kuva: LPR-Arkkitehdit Oy
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Turussa Martinseurakuntaan kuuluvan Hirvensalon seurakuntakeskukselle suunnitellaan mittavia remontointi- ja uudisrakennustöitä. Arkkitehti Pekka Pitkäsen piirtämä Hirvensalon seurakuntakeskus Moikoisissa on aiemmin jouduttu sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi eikä siellä ole ollut toimintaa pitkään aikaan.

Vuonna 1962 rakennettu keskus osoittautui olevan huonossa kunnossa ja seurakuntayhtymässä suunniteltiin jo sen korvaamista uudisrakennuksella. Vanhalle seurakuntakeskukselle haettiin Turun kaupungilta purkulupaa keväällä 2020. Kaupungin rakennus- ja lupalautakunta käsitteli lupahakemusta viime huhtikuussa kahdessa kokouksessaan, mutta päätyi palauttamaan anomuksen uuteen valmisteluun. Tämän jälkeen kiinteistöjohtaja Seppo Kosola neuvotteli museon, kaavoituksen ja rakennusvalvonnan edustajien kanssa.

Neuvottelun perusteella kiinteistöjohtaja esitti keskiviikkona 19. tammikuuta kokoontuneelle kirkkoneuvostolle, että kirkkosalin korkeimman osan peruskorjaus tutkitaan, mutta muu osa rakennuksesta mahdollisesti puretaan. Asemakaavamuutos mahdollistaisi asuinrakennusten rakentamisen tontin alaosaan.

LPR-arkkitehdit Oy:n arkkitehti Hanna Euro laati rakennusta varten uudet suunnitelmat. Museotoimi ja kaavoitus puoltavat uusia luonnoksia. Yhteinen kirkkoneuvosto asettui tukemaan kiinteistöjohtajan uutta esitystä ja suunnittelu voidaan nyt aloittaa. Tälle vuodelle suunnittelulle on varattu 300 000 euroa. Koko rakennuksen kustannuksiksi arvioidaan nyt noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Seuraavaksi peruutetaan aiemmin haettu purkulupa. Suunnitelmien valmistuttua seurakuntakeskukselle haetaan rakennuslupa, jossa purettavat, säilytettävät ja uudisrakennusosat esitetään. Kiinteistön arvioidaan valmistuvan parin vuoden kuluessa.

#hirvensalo #purkaminen #seurakuntakeskus #turku #uudisrakennus
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0