Suomen Hyötytuuli Oy on tehnyt investointipäätöksen Oosinselän tuulipuiston rakentamisesta Poriin ja sen naapurikuntaan Eurajoelle Satakuntaan. Investointi on arvoltaan noin 115 miljoonaa euroa. Tuulipuiston rakentaminen alkaa keväällä 2022 ja tuulipuisto on tuotannossa vuodenvaihteessa 2023/2024.
Merkittävä askel
Oosinselän tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 15 tuulivoimalaa, kokonaisteholtaan 93 MW. Voimaloista viisi sijoittuu Porin kaupungin alueelle ja 10 Eurajoelle entisen Luvian kunnan alueelle. Yhtiö on tehnyt turbiinien toimitussopimuksen Vestaksen kanssa EnVentus V162-6.2 MW voimaloista ja viimeistelee parhaillaan muita urakkasopimuksia.
Yhtiöllä on tämän Oosinselän investoinnin lisäksi rakenteilla Polusjärven tuulipuisto Pyhäjoelle ja Alajoki-Peuralinnan tuulipuisto Perhoon ja Kyyjärvelle. Nämä investoinnit nostavat Suomen Hyötytuuli Oy:n tuotantotehon yli 400 MW:iin ja vuosituotannon noin 1200 GWh:iin. Kaikki nämä kolme tuulipuistoa rakennetaan markkinaehtoisesti.
Suomen Hyötytuulen tavoitteena on tuottaa puhdasta ja mahdollisimmin edullista tuulienergiaa kilpailukykyisesti omistajien tarpeiden mukaan. ”Oosinselän tuulipuisto on merkittävä askel Suomen Hyötytuulen tavoitteiden saavuttamisessa ja kapasiteetin kasvattamisessa erityisesti Satakunnan alueella”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Toni Sulameri.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar