Rakentaminen Koulu
1 min luettu

Jätkäsaareen 39 miljoonan koulu ja päiväkoti

18/06/2024, 09:04
Jätkäsaareen 39 miljoonan koulu ja päiväkoti
Melkinlaiturin peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tilat suunnitellaan monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi. Havainnekuva. Kuvalähde: Helsingin Kaupunki
Toimitus Toimitus
Like 0

Väestöennustekaudella 2021–2036 suomenkielisten perusopetusikäisten määrä kasvaa Jätkäsaaren peruskoulun ja Ruoholahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueilla. Hankkeessa rakennetaan Jätkäsaareen uudet tilat Melkinlaiturin peruskoululle sekä uudelle päiväkodille varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön.

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat yhteensä 38 980 000 euroa. Alustavan aikataulun mukaan toiminta uusissa tiloissa voisi alkaa elokuussa 2027. Siihen asti Jätkäsaaren alueella tarvitaan väliaikaisia lisätiloja 170 esi- ja perusopetusikäisille. Väliaikaiset lisätilat toteutetaan erillisenä hankkeena, josta kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt tammikuussa 2024.

#helisngin kaupunki #helsinki
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0