Rakentaminen
1 min luettu

Jätkäsaareen suunnitteilla uinti- ja liikuntakeskus

17/06/2024, 08:09
Jätkäsaareen suunnitteilla uinti- ja liikuntakeskus
Kuva: Helsingin kaupunki
Toimitus Toimitus
Like 0

–  Uinti-, palloilu- ja kamppailulajit, voimistelu, tanssiliikunta, ja kuntosaliharjoittelu saavat lisää tiloja. Uudet tilat palvelevat myös alueen kahta koulua”, Helsingin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen kertoo.  

Helsingin uudenaikaisimpaan uimahalliin on suunnitteilla muun muassa kahdeksanratainen 50 metrin uima-allas, opetus- ja terapia-allas, lasten allas sekä kylmäallas.

Suunnittelun aikana ison liikuntahallin puolelle sovitetaan kuntosali ja ryhmäliikuntatiloja, tiloja kolmelle koripallokentälle, lentopallokentille, salibandylle ja futsalille.  

Rakennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa hankesuunnitteluvaiheessa PES-Arkkitehdit Oy. 

Rakentaminen voi alkaa alustavan arvion mukaan aikaisintaan vuonna 2026. Keskuksen rakentamiseen kuluu noin 2,5 vuotta. 

Liikuntatilat oli alun perin tarkoitus rakentaa Bunkkeriin. Hanke otti takapakkia viime vuoden lopulla, kun liikuntatilojen toteuttajaksi valittu rakennusyhtiö SRV vetäytyi hankkeesta heikentyneen markkinatilanteen ja sijoituskumppanin puutteen vuoksi. Nyt suunniteltavan uuden liikunta- ja uintikeskuksen toteuttaja valitaan myöhemmin. 

#helsinki #jätkäsaari
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0