Kainuun prikaatin varuskuntaravintola Hoikanhovin mittava perusparannus Kajaanin Hoikankankaalla etenee suunnitellussa aikataulussa. Ravintolassa vietettiin harjannostajaisia eilen 31. lokakuuta. Rakennustyöt käynnistyivät viime keväänä, ja tilat ovat valmiina arviolta maaliskuussa 2023. Perusparannushankkeen rakennuttajana toimii Puolustuskiinteistöt, joka vastaa Puolustusvoimien ja sen strategisten kumppaneiden kiinteistöistä.
Perusparannuksen myötä rakennuksen energiatehokkuus paranee huomattavasti rakenteiden ja talotekniikan osalta. Lisäksi varuskuntaravintolan katolle asennetaan suurehko aurinkosähkövoimala, jonka tuottama sähkö voidaan hyödyntää täysimääräisesti ravintolan prosessilaitteissa. Uusilla aurinkopaneeleilla voidaan tuottaa vuodessa sähköä arviolta 40 MWh.
Rakennustyöt etenevät vaiheistetusti
Rakennushankkeen valmistumisen jälkeen uudet ravintolatilat mahdollistavat Puolustusvoimien strategisen kumppanin Leijona Catering Oy:n aiempaa tehokkaamman toiminnan. Ravintolaan rakennetaan uusi lastausalue ja nykyaikaiset säilytystilat sekä astiahuolto modernisoidaan. Myös asiakaspaikkoja saadaan lisää.
– Perusparannuksen jälkeen rakennus täyttää nykyaikaiselle varuskuntaravintolalle asetetut tekniset ja toiminnalliset vaatimukset. Olemme iloisia, että voimme tarjota henkilöstöllemme modernit ja nykyaikaiset työtilat sekä parantaa mahdollisuuksiamme palvella kumppaniamme Puolustusvoimia erinomaisella tavalla, Leijona Catering Oy:n asiakkuuspäällikkö Jarmo Kunnari sanoo.
– Rakennustyöt on jaettu useaan vaiheeseen, jotta varuskuntaravintolan toiminta voi jatkua perusparannuksen ajan. Hankkeen vaativuutta lisää hankkeen ajan jatkuva ruoanvalmistus ja vaiheistuksen järjestelyt sekä erityisesti puhtaudenhallinta, kertoo tilaajaorganisaation hankevastaavana toimiva rakennuttajapäällikkö Pasi Petäjäjärvi.
Varuskuntaravintola on osa kulttuuriympäristöä
Hoikankankaan kasarmialueen keskusaukio muodostuu arkkitehti Osmo Lapon suunnittelemista kolmesta rakennuksesta, jotka valmistuivat kasarmialueen rakentamisen alkuvaiheessa. Rakennukset edustavat 1960-luvun punatiiliverhottua betoniarkkitehtuuria. Nyt perusparannettava varuskuntaravintola valmistui vuonna 1962. Urheilutalo ja sotilaskoti rakennettiin muutamia vuosia myöhemmin.
Kokonaisuus kuuluu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon (RKY). Museovirasto on ollut vahvasti mukana perusparannushankkeen eri vaiheissa.
Rakennushankkeen pääurakoitsijana toimii RPK Rakennus Kemppainen Oy. Hanke työllistää rakennusvaiheessa keskimäärin 20 henkilöä. Hankkeen kokonaiskustannukset väistötiloineen ovat arviolta noin 11,3 miljoonaa euroa.
Hoikankankaan kasarmialueen kasarmirakennusten seuraavaa perusparannusta suunnitellaan tämän vuosikymmenen loppupuolelle. 1960-luvulla rakennettuja kasarmeja on perusparannettu viimeksi 2000-luvun vaihteessa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar