Espoossa on syksyn aikana valmisteltu Kiinteistö Oy Espoon sairaalan osakekannan myyntiä, ja maanantaina asia saadaan päätökseen, mikäli kaupunginhallitus hyväksyy kaupan. Kaupan vaatimuksena on ollut, että uudella omistajalla on Suomessa paikallinen hallinto. Espoon kaupungin mukaan kiinnostusta kiinteistöön tuli runsaasti myös ulkomailta.
Tarjouksia saatiin lopulta yhteensä kymmenen, joista toiselle kierrokselle pääsi kuusi, ja nyt kauppoja ollaan tekemässä LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky:n kanssa. LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky:ssä sijoittajina ovat Keva, LähiTapiola, Valtion eläkerahasto, Kirkon eläkerahasto ja Eläkekassa Verso.
Osakkeiden velaton kauppahinta on 295 miljoonaa euroa. Toteutuessaan kaupassa uudelle omistajalle siirtyisi sairaalan rakennuksen omistava yhtiö maanvuokraoikeudella.
Kaupan kanssa valmisteilla on ollut samaan aikaan myytävien tilojen vuokraaminen. Jos kauppa toteutuu, LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky vuokraa sairaalan tilat Espoon kaupungin Tilapalveluille, joka vuokraa toimitilat edelleen hyvinvoinnin ja terveyden toimialan käyttöön. Vuoden 2023 alusta lähtien, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy sote-uudistuksen myötä kunnilta hyvinvointialueille, vuokrasopimus siirtyy Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Vuokrasopimus on 20-vuotinen ja sen jälkeen vuokralaisella on mahdollisuus jatkaa vuokra-aikaa viiden vuoden jaksoissa kolme kertaa.
Vuokranantaja vastaa peruskorjauksista ja uusimisista lukuun ottamatta kiinteistön sairaalatoimintaan liittyviä laitteita. Kauppa ei aiheuta muutoksia Espoon sairaalan toimintaan vaan se jatkuu ennallaan. Sairaalan ylläpito on Tilapalveluilla, joka vastaa siitä entisten sopimustoimittajien kanssa.
Tilapalvelujen vuokraamat tilat käsittävät noin 80 prosenttia kohteen vuokrattavasta pinta-alasta. Muita vuokralaisia ovat HUS-Tilakeskus, Jorvin apteekki ja R-kioski.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar