Asunto-osakeyhtiöt
1 min luettu

Kiinteistömaailma vahvistaa asemaansa vaikeina aikoina

5/02/2024, 09:41
Kiinteistömaailma vahvistaa asemaansa vaikeina aikoina
Kuva: Unsplash
Toimitus Toimitus
Like 0


Laskua oli merkittävästi supistuneessa markkinassa edellisvuodesta vajaa 20 prosenttia, ja samansuuruinen lasku nähtiin myös välitettyjen kohteiden kauppakappaleissa.

Se on kuitenkin selkeästi vähemmän kuin Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) raportoima koko markkinan supistuminen: kaikkien välitysliikkeiden välittämien kohteiden määrä laski Suomessa viime vuonna 25 prosenttia.

Kaikkiaan Kiinteistömaailma-ketjun yritykset välittivät Suomessa myynnissä ja vuokrattavana olleita asuntoja ja kiinteistöjä reilut 11 000 kohdetta, kun vuosi sitten vastaava määrä oli 13 400 kappaletta.

Näkymät vuoteen 2024


Lokakuussa 2023 julkistetut muutokset varainsiirtoveroon (asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen varainsiirtoverokannan lasku ja ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapauden poisto) sähköistivät asuntokauppaa loppuvuonna Suomessa. Myös korkojen lasku huipputasostaan oli myönteinen uutinen asunnon ostajille, samoin kuin vuoden loppua kohden maltillistuneet inflaatioluvut.

”Odotamme asuntokaupan vilkastuvan kevättä kohden. Suomalainen asuntokauppa on vahvasti tarvepohjaista, ja esimerkiksi ensiasuntokauppa palannee nopeastikin normaalitasoilleen vuoden lopun ostopiikin jälkeen”, arvioi hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä. 

#kiinteistönvälitysalan keskusliitto #kvkl
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0