Sitowisen nykyinen toimitusjohtaja Pekka Eloholma jatkaa Sitowisen toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja Heikki Haasmaa aloittaa tehtävässään. Eloholma on toiminut Sitowisen toimitusjohtajana vuodesta 2019, ja jo ennen sitä hän toimi kaksi vuotta Sitowisen hallituksessa, ensin jäsenenä, sitten vajaan vuoden ajan hallituksen puheenjohtajana.
– Päätökseni siirtyä pois näin innostavasta tehtävästä kypsyi viime kesän aikana. Näen, että Sitowisellä on viime kevään pörssilistauksen jälkeen edessään uudenlainen, pohjoismainen kasvu-ura, jolle olemme viime vuosina luoneet yhdessä vahvan pohjan. Olen todella ylpeä Sitowisestä ja mahdollisuudesta luotsata tätä konsernia eteenpäin sen upealla kasvumatkalla, Eloholma sanoo.
Vuoden 2017 jälkeen Sitowise on lähes tuplannut henkilöstömääränsä kasvaen 2000 asiantuntijan organisaatioksi. Lisäksi yritys on muun muassa laajentanut toimintaansa Ruotsiin ja listautunut pörssiin maaliskuussa 2021. Tänä keväänä Sitowisen toimitusjohtajana aloittava Haasmaa tulee yritykseen Koneelta, jossa hän toimii globaalin kunnossapitoliiketoiminnan johtajana, joka työllistää 30 000 ihmistä.
– Meille on tärkeää, että Sitowisen uusi toimitusjohtaja jakaa kanssamme intohimon tehdä Sitowisestä rakennetun ympäristön ajatusjohtaja, joka haastaa koko alaa ratkaisemaan niin vastuullisuuteen kuin digitalisaatioonkin liittyvät vaatimukset ja mahdollisuudet. Globaalissa pörssiyhtiössä keräämänsä kokemuksen myötä Heikki Haasmaa tuo konserniin osaamista kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamisesta sekä laajaa ymmärrystä digitaalisten ratkaisujen uusista mahdollisuuksista, sanoo Sitowisen hallituksen puheenjohtaja Eero Heliövaara.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar