Pohjoismaisen kiinteistökehitysyhtiö NREP:n yhdessä Kim Bonon ja Marianne Kaunion kanssa perustama Kulmakivi Ky hakee Helsingin kaupungilta kehittämisvarausta Oulunkylän keskustaan. Kulmakivi Ky hakee varausta omasta ja Oulunkylän Liikekeskus Ogelin nykyisten osakkaiden puolesta, ja aloite on lähtenyt Liikekeskus Ogelin tarpeesta uudistaa liiketilat ajanmukaisiksi.
Kulmakivi Ky esittää alustavissa suunnitelmissa ratkaisuksi vanhan ostoskeskuksen purkamista. Tilalle keskustakortteleihin rakennettaisiin uusia asuntoja, kivijalkaliiketiloja ja uudet tilat kirjastolle, nuorisopalveluille ja työväenopistolle. Alueelle tarvitaan lisäksi nykyistä suurempi perhekeskus ja terveys- ja hyvinvointikeskus. Suunnitelmissa esitetään perhekeskusta ja terveys- ja hyvinvointikeskusta tai vaihtoehtoisesti asuntoja ja liiketiloja osittain Mäkitorpan leikkipuistoon hiekkakentän paikalle.
Hiljattain rakennettu leikkialue säilyisi uuden rakentamisen vieressä. Lisäksi esitetään asuntoja ja liiketiloja Tapio Rautavaaran puiston paikalle ja viihtyisää aukiota vanhan aseman eteen, jonne Veikko Myllerin Kulkurin Uni -veistos siirrettäisiin. Rakentaminen pienentäisi Oulunkylän keskustan puistoalueita, mutta toisi alueelle lisää asukkaita ja parempia palveluita.
Hankkeen tavoitteena on, että alueen uusi asemakaava olisi lainvoimainen 2023–24, jolloin rakentaminen voisi käynnistyä vuonna 2024–25. Hankkeen toteutuessa olisi tarkoitus edetä rakentamisessa ripeästi ja limittäin, jotta palvelut voivat jatkua alueella rakentamisen aikana.
Oulukylän keskusta on raideliikenteen solmukohdassa, jossa junarata ja tuleva Raide-Jokeri kohtaavat.
Asukkailla ja osallisilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja esittää mielipiteensä Oulunkylän keskustan tavoitteista ja alustavista suunnitelmista Kerrokantasi-verkkokyselyssä 28. marraskuuta asti
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar