Urakassa toteutettiin Espoonlahden maanalainen metroasema, Espoonlahdentorin ja Solmutorin sisäänkäynnit hissi- ja liukuporrasyhteyksineen, sekä huoltotunneli asemalle liittyvine yhdystunneleineen. Aseman yhteyteen sijoittuu myös bussiterminaali, jonka 6 laituria palvelevat Espoonlahden suuralueen metron syöttöliikennettä. Projektinjohtourakkana toteutetun aseman laajuus on yhteensä noin 37 000 bruttoneliömetriä.
Espoonlahden metroaseman rakennustyöt käynnistyivät vuoden 2019 alussa maanrakennus- ja perustustöillä. Varsinaisen metrotunnelin louhintatyöt olivat tuolloin valmistuneet. Metroaseman itäpään kuilun runkorakenteet valmistuivat syyskuussa 2019 ja valmius radan päällysrakennetöille saavutettiin vaiheittain marras-joulukuussa 2020. Asema ja sen yhteyteen toteutettu bussiterminaali valmistuivat ja luovutettiin tilaajalle tavoiteaikataulun mukaisesti toukokuussa 2022. Länsimetro Oy luovuttaa Matinkylä–Kivenlahti -osuuden Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle syksyllä 2022.
”Espoonlahden metroasema on osa merkittävää kokonaisuutta, jolla parannetaan julkisia kulkuyhteyksiä ja luodaan uudenlaista kaupunkirakennetta. Työmaamme lisäksi alueella tehtiin samanaikaisesti louhintaa ja ratatöitä sekä rakennettiin Lippulaivan kauppakeskusta ja asuntoja. Eri työmaiden töiden yhteensovitus oli erittäin tärkeässä asemassa. Pääsimme hienosti näyttämään osaamisemme vaativasta rakentamisesta – hanke valmistui laadukkaasti, turvallisesti ja aikataulussaan”, kertoo SRV:n yksikönjohtaja Marko Räisänen.
14 metrin syvyydessä uimahallin tunnelmaa
Espoonlahden metroasema on osa Länsimetron mittavaa toisen rakennusvaiheen hanketta. Kaikki viisi uutta asemaa; Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti, avataan liikenteelle samanaikaisesti vuoden 2023 aikana. Metro tulee kulkemaan maan alla koko seitsemän kilometrin mittaisen matkan Matinkylästä Kivenlahteen. Osuudella on myös maanalainen metrovarikko Sammalvuoressa. Espoonlahden metroasema sijoittuu noin 28 metrin syvyyteen.
Espoonlahden metroaseman arkkitehtuurisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto ALA. Metroaseman teemaksi valikoitui alueella vuodesta 1983 lähtien sijainneen uimahallin tunnelma, värit, valot ja materiaalit. Kromipinnat imitoivat vedenpinnan väreilyä ja heijastuvaa valoa, seinien keraamiset laatat hohtavat valkoisina, kirkas valkoinen valo valaisee asemalaituria ja uima-altaiden ratakellukkeista tutut värit löytyvät laiturialueen ovista. Espoonlahden aseman taideteos on Hans Rosenströmin valo- ja ääniteos Varjot veden pinnalla.
Metroasematyömaiden työturvallisuuden kärkeä
Rakennuttaja Länsimetro järjesti puolivuosittain työturvallisuuskilpailun kaikille metrotyömaille tavoitteena kiinnittää huomiota turvallisuuteen ja kannustaa urakoitsijoita kehittämään työturvallisuuskulttuuria.
Espoonlahden metrotyömaa voitti työturvallisuuskilpailun peräti kolme kertaa. Työmaa keräsi voittamissaan kilpailussa eniten pisteitä MVR- ja TR-mittareiden osuudesta ja teki eniten toimenpiteisiin johtaneita turvallisuushavaintoja. TR-mittausten keskiarvo työmaalla koko rakentamisen aikana oli 97,8%. Työmaalla työskenteli parhaimmillaan 150 työntekijää ja yhteensä työmaalle perehdytettiin yli 1800 henkilöä.
Merkittävä osa urakkaa oli metroaseman 52 eri teknisen järjestelmän testaus.
”Käyttöönottovaihe testauksineen kesti hieman vajaa vuoden. Järjestelmien testauksilla varmistettiin, että kaikki asennetut järjestelmät toimivat suunnitellusti ja turvallisesti kaikissa olosuhteissa. Pitkän ja perusteellisen toimintakokeiden ja yhteiskäyttökokeiden vaiheen aikana testattiin järjestelmien toimivuutta eri skenaarioissa niin omalla asemalla kuin koko metrolinjallakin”, hankkeen työmaapäällikkö Ilkka Hätönen kertoo.
Espoonlahden aseman urakka on viimeisin SRV:n metrourakoista. Vuonna 2016 valmistui Koivusaaren metroasema. Lisäksi SRV on urakoinut aiemmin Länsimetron varrelta Otaniemen ja Kaitaan metroasemien asema- ja ratatunneleiden louhinta- ja lujitustyöt.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar