– Samaan aikaan Lujatalon oman tuotannon kanssa rakennamme alueella KVR-urakkana yhteistyössä Premico Asuntorahasto II:n kanssa 78 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Kun Holmanpuiston alue on Lujatalon osalta valmis, olemme rakentaneet alueelle yhteensä 11 kerrostaloa ja asuntoja lähes 500, Lujatalon rakennuttajapäällikkö Rainer Noppa sanoo.
Holmanpuiston hankkeen työllistävä vaikutus on ollut ja on huomattava. Lujatalon työmailla Holmanpuistossa on työskennellyt noin 1200 ammattilaista ja alueen loppuun saattamiseen vaaditaan vielä noin 800-1000 henkilön työpanosta.
Lujatalon nyt rakennettavat omat kohteet ovat alueelle rakennettavia nelikerroksisia kerrostaloja, joihin molempiin tulee 20 asuntoa, kaksioita ja kolmioita. Molemmissa rakennuksissa on viherkatot, joiden avulla parannetaan hulevesien hallintaa ja ilmanlaatua. Holmanpuiston rakennusten muodot tukevat ylläpitokustannusten hallittavuutta energiasäästön ja huoltojen osalta ja rakentamisessa on vahvasti panostettu muovittomuuteen ja kierrätykseen niin rakennusmateriaalien pakkauksissa kuin itse valmiissa hankkeessa.
– Hankkeissa selvitetään rakentamisen tuotteiden muovin määrän vähentämistä ja pakkausmuovien lajittelu- ja kierrätysasteen nostamista sekä markkinoilla olevia vaihtoehtoja sekä tuotekehityksen tilannetta, Noppa sanoo.
Hankkeiden rakentaminen aloitetaan vielä vuoden 2021 lopussa ja hankkeet valmistuvat vaiheittain vuoden 2023 aikana.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar