NCC toimii Saimaanportin yhtenäiskoulun kokonaisvastuu- eli KVR-urakoitsijana ja urakkaan kuuluu myös suunnittelu. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Lukkaroinen Arkkitehdit Oy ja pääsuunnittelijana toimii Kristian Järvi. Hankkeen suunnittelutyö käynnistettiin alkuvuodesta ja rakennuslupahakemus jätettiin maaliskuun puolivälissä.
Suunnittelun lähtökohtana on turvallinen, terveellinen ja luonteviin toiminnallisiin osiin jaettava oppimisen rakennus, joissa on mahdollista toimia monin eri tavoin. Tilat on sijoitettu rakennuspaikan toiminnalliset yhteydet huomioiden ja suunnittelussa on pyritty hyödyntämään rakennuspaikan tarjoamia mahdollisuuksia eli kaunista järvimaisemaa, joka tulee näkymään talon läpi ulottuvasta pääaulasta ja muista tiloista.
Koulun bruttoalaksi on vahvistunut 12 100 m2:ksi ja tilavuus on noin 62 600 m3. Tilat ovat muuntojoustavia. Rakennus on pääasiassa kaksikerroksinen ja rakenteissa yhdistyy puu ja betoni.
– Suunnitelmat ovat nyt valmiit ja olemme valmiita aloittamaan varsinaiset rakennustyöt. Suunnitteluvaihe ja lupakäsittely etenivät rivakasti hyvässä yhteistyössä. Tiivistä yhteistyötä Mikkelin kaupungin ja tulevien koulun käyttäjien kanssa jatketaan koko rakennusprosessin ajan. Osa koulun tulevista oppilaista on jo nyt päässyt tutustumaan uuteen kouluun virtuaalilasien avulla, kertoo aluejohtaja Tommi Tiihonen NCC:ltä.
Maisemaluvan piiriin kuuluvat pohjatyöt aloitettiin huhtikuussa, nyt kun rakennuslupa on tullut lainvoimaiseksi, varsinaiset rakennustyöt voidaan aloittaa. Koulu valmistuu alkuvuodesta 2024. Hankkeen arvo on noin 26 miljoonaa euroa ja se kirjataan toisen kvartaalin tilauskantaan.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar