– Muutokset koskevat niitä taloyhtiöitä, joissa on lain voimaantulon eli 23.11.2020 jälkeen haettu rakennuslupaa käyttövesiputkistojen uusimiselle tai uudisrakentamiselle. Näihin kohteisiin on pitänyt asentaa kylmän ja lämpimän veden kulutusta mittaavat etäluettavat vesimittarit, joita on nyt käytettävä taloyhtiön vesikustannusten jakamiseen, kertoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy.
Muutos ei edelleenkään koske niitä taloyhtiöitä, joissa vesimittareita ei ole tai ne on asennettu ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa. Näissä taloyhtiöissä yhtiöjärjestys määrää edelleen sen, kuinka vedestä aiheutuvat kustannukset jaetaan. Niissä taloyhtiöissä, joissa rakennuslupa on haettu ja vesimittarit asennettu lain voimaantulon jälkeen, laki menee yhtiöjärjestyksen ohi.
Motivan ja Työtehoseuran kesällä 2020 julkaisemassa selvityksessä arvioitiin, että kotitalouksien vedenkulutus vähenee keskimäärin noin kahdeksan prosenttia, kun vedestä laskutetaan todellisen kulutuksen mukaan. Asuntokohtaisten vesimittarien asentaminen tuli pakollisiksi uudiskohteissa jo vuonna 2011 ja käyttövesiputkistojen uusimisen yhteydessä vuonna 2013.
Taloyhtiöissä, joita uudistukset koskettavat, vedenkulutustiedot on annettava osakkaalle kuukausittain. Kun tiedot ovat jatkuvasti saatavilla asuntoon asennetun vesimittarin tai etäluentaan perustuvan verkkopalvelun kautta, pidetään sitä riittävänä tietojen toimittamisena.
Niissä taloyhtiöissä, joissa rakennuslupa käyttövesiputkistojen uusimiselle tai uudisrakentamiselle on haettu ennen lain kuin laki tuli voimaan 23.11.2020, laki ei edellytä kulutustietojen toimittamista osakkaille kuukausittain missään muodossa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar