Kiinteistöt
2 minuutteja luettu

Muutoksia Spinnovan johtoryhmässä

14/06/2022, 07:06
Muutoksia Spinnovan johtoryhmässä
Kuva: Spinnova 2021
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

Spinnova Oyj:n hallitus on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Kim Poulsenin (s. 1966) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2022.

Samanaikaisesti yhtiön hallitus on nimittänyt Spinnovan toisen perustajan ja nykyisen toimitusjohtajan Janne Porasen hallituksen puheenjohtajaksi ja nykyisen hallituksen puheenjohtajan Harri Sundvikin hallituksen varapuheenjohtajaksi alkaen 1.8.2022.

Kim Poulsenin viimeisin johtotehtävä on ollut Pulp & Paper segmentin johtaja ja johtoryhmän jäsen Kemira Oyj:ssä. Hänellä on vahva tausta metsä- ja materiaalialalta yhdistettynä vuosien kansainväliseen johtajakokemukseen Kemiralla Yhdysvalloissa (2018–2020) ja Kiinassa (2015–2016). Ennen Kemiraa Kim toimi johtoryhmän jäsenenä UPM Oyj:ssä, toimipaikkanaan Kiina (2013–2015) sekä senioritason johtotehtävissä UPM Woodissa (2011–2013). Ennen UPM:ää Kim työskenteli Metsä Groupilla 1996–2010.

Spinnovan hallitus on nimittänyt Janne Porasen hallituksen puheenjohtajaksi ja Harri Sundvikin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Roolissaan hallituksen puheenjohtajana Poranen keskittyy pitkän aikavälin arvonluontiin ja jatkaa aktiivisesti strategisten hankkeiden ja yhteistyökumppanisuhteiden tukemisessa. Hallituksen varapuheenjohtajana Sundvik keskittyy tukemaan pitkän aikavälin strategian luomista sekä pääomamarkkinoilla toimimista.

Hallituksen puheenjohtaja Harri Sundvik kommentoi: “Hallitus näkee, että Kim Poulsen on paras johtaja ottamaan erittäin tärkeän toimitusjohtajan roolin tässä kriittisessä vaiheessa Spinnovan kehitystä. Spinnova on toteuttamassa erittäin haastavaa investointiohjelmaa seuraavien vuosien aikana, ja vahvistaa kaupallisia ja strategisia kumppanuuksia globaalisti. Luotamme siihen, että Kim tulee johtamaan näitä hankkeita menestyksekkäästi ja hänen osaamisensa ja kokemuksensa tulee inspiroimaan meitä kaikkia, kun viemme Spinnovan seuraavalle tasolle.

Janne Poranen ilmoitti aiemmin keväällä, että on hänen aikansa siirtyä operatiivisesta toimitusjohtajan tehtävästä uuteen rooliin. Hänen toiveenaan on keskittyä pitkän aikavälin strategiaan, joka vie Spinnova seuraavalle tasolle. Uudessa roolissaan hallituksen puheenjohtajana, Jannen ainutlaatuinen teknologia- ja johtajaosaaminen yhdistettynä hänen intohimoonsa ja visioonsa Spinnovan perustajana, auttaa meitä saavuttamaan globaalin kestävyysjohtajan aseman.”

Kim Poulsen, Spinnova Oyj:n toimitusjohtaja 1.8.2022 alkaen, kommentoi: “Olen erittäin innoissani ja otettu liittyessäni Spinnovan uniikkiin tiimiin ja päästessäni viemään eteenpäin yhtiön strategista visiota yhdessä johtoryhmän ja hallituksen kanssa. Uskon, että vahva globaali kokemukseni metsä- ja materiaalisektorilta vahvistaa Spinnovan strategian toteuttamista seuraavien merkittävien vaiheiden aikana.”

#spinnova
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0