Elomaticin perustama kehitysyhtiö Green H2UB Oy:n ensimmäinen hanke on toteutumassa, kun se nyt yhdessä TSE:n kanssa kaavailee rakentavansa vedyn tuontantolaitoksen TSE:n Naantalin voimalaitoksen alueelle. Tämänhetkisen arvion mukaan hanke voisi toteutua aikaisintaan vuoden 2023 aikana.
Tarkoituksena on tuottaa vetyä meri- ja raskaan liikenteen polttoaineeksi, ja sivutuotteena syntyvää hukkalämpöä osapuolet suunnittelevat hyödyntävänsä kaukolämpönä. Voimalaitos sijaitsee aivan kaukolämpöverkon läheisyydessä, mikä mahdollistaa hukkalämmön hyödyntämisen ja parantaa siten vedyn tuotannon energiatehokkuutta. Noin kolmannes vihreän vedyn tuotannossa käytetystä sähköstä menisi muutoin hukkaan.
– Vetytalous on merkittävä osa tulevaisuuden energiajärjestelmää, jossa puhtaan sähkön ja lämmön tuotanto yhdessä liikennepolttoaineiden tuotannon kanssa muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Näiden tuotantolaitosten keskittämisestä hyötyvät kaikki, TSE:n toimitusjohtaja Maija Henell sanoo.
Vetypolttoaineilla on merkittävä rooli raskaassa liikenteessä ja merenkulussa, joiden energiatarpeisiin akkuteknologia ei riitä vastaamaan. Nyt perustettu Green H2UB Oy pystyy tuottamaan vetyä muun muassa yhteysalusliikenteelle
– Vetytalous, yhdessä vihreän sähköntuotannon kanssa, luo samalla Suomelle huoltovarmuusnäkökulmasta siirtymän varastoinnista jatkuvaan tuotantoon, Elomaticin toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo sanoo.
Hanke on osa kehitysyhtiö Green Industry Parkin toimia, joiden tarkoituksena on kehittää Naantalissa ja Raisiossa sijaitsevaa entistä jalostamoaluetta bio- ja kiertotalouden teollisuuden keskittymäksi.
Myös Harjavaltaan on suunnitteilla vedyn tuotantolaitos. Harjavallan hankkeen takana ovat kotimainen vihreän vedyn tuottaja P2X Solutions Oy:n ja Harjavallan kaupunki, jotka ilmoittivat elokuussa hakeneensa tukea laitosinvestoinnille.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar