Näkinsillan uusimistyöt on aloitettu Helsingissä. Sillan uusiminen kuuluu osaltaan yli 300 miljoonan euron Kruunusillat-hankkeeseen, jonka tarkoitus on rakentaa raitiotie Helsingin päärautatieasemalta Laajasalon Yliskylään.
Työt on aloitettu väliaikaisten liikennejärjestelyjen tekemisellä ja tele- ja sähkökaapeleiden siirtotöillä. Varsinaiset sillanrakennustyöt aloitetaan lokakuun aikana väliaikaisen sillan rakentamisella. Väliaikaisen sillan valmistuttua arviolta joulukuussa aloitetaan nykyisen Näkinsillan purku, ja kokonaan uuden sillan rakennustyöt alkavat tammikuussa.
Näkinsilta uusitaan, koska se on liian matala, eivätkä erikoiskuljetukset mahdu kulkemaan sen ali. Uuteen siltaan tulee vanhojen kulkureittien lisäksi liittymiä uuden asemakaavan myötä syntyneille uusille kerrostalotonteille.
– Alue tulee muuttumaan kokonaan, eikä vanha Näkinsilta enää sellaisenaan palvelisi jalankulkijoita tai pyöräilijöitäkään, joten sen uusiminen on tarpeen joka tapauksessa. Kaikki liikenteelliset muutokset alueella nivoutuvat tietysti myös Hakaniemensillan uusimiseen ja sen tuomiin muutoksiin, selventää Hakaniemen alueen rakennustöistä vastaava projektipäälllikkö Aapo Urjanheimo Kruunusillat-allianssista sillan uusimistarvetta.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar