NCC rakentaa Nrepille 191 asunnon kohteen Espoon Niittykumpuun. Osittain neljä- ja osittain yhdeksänkerroksinen asuintalo rakennetaan osaksi Nrepin tulevaa korttelikokonaisuutta 200 metrin päähän Niittykummun metroasemasta ja kauppakeskuksesta. NCC:n urakkaan kuuluu itse talon lisäksi piha ja pysäköintihalli.
NCC rakentaa parhaillaan korttelin ensimmäistä vaihetta, jonka 220 asuntoa ja pysäköintilaitos piha-alueineen valmistuvat kesällä 2022. Korttelisuunnitelma ja alueen asemakaavamuutos on kehitetty NREPin ja NCC:n yhteistyönä.
Uusiutuvalla energialla lämpenevä kohde valmistuu syksyllä 2023. Rakennettavalle kiinteistölle haetaan LEED Gold -sertifikaattia. Niittykummun korttelikokonaisuudessa tavoitellaan A-energialuokitusta edistämään rakennusten energiatehokkuutta. Tavoitteena on myös hyödyntää rakennusten lämmityksessä ja osassa sähköenergian tuotannosta erilaisia uusiutuvan energian muotoja, kuten aurinkopaneeleja ja maalämpöä. Kohteeseen toteutetaan myös viherkattoja.
Asuntojen lisäksi korttelin ensimmäiseen vaiheeseen toteutetaan muun muassa sauna- ja pesulapalveluja sekä kohtaamispaikkoja. Asukkailla on käytössään pysäköintilaitokset sekä mahdollisuus yhteiskäyttöautoihin. Lisäksi kortteliin on tulossa myös liiketiloja.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar