Asunnot
2 minuutteja luettu

Oslossa rikottiin Pohjoismaiden ennätys asuntojen neliöhinnoissa

27/10/2021, 08:52
Oslossa rikottiin Pohjoismaiden ennätys asuntojen neliöhinnoissa
Kuva: Nordr
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Oslon keskustassa rakennetaan Middelthunet-hanketta aivan Frognerparkenin läheisyyteen. Hankkeen toisen kehittäjän Nordrin mukaan Norjan pääkaupungissa ei ole tällä hetkellä montaakaan uutta asuntoa, jotka pystyisivät laatunsa ja sijaintinsa puolesta kilpailemaan nyt rakennettavan kohteen asuntojen kanssa.

– Kyseessä on monella tapaa uniikki hanke – ei ainoastaan sijainnin, vaan myös materiaalien, lisävarustelun ja mukavuuksien osalta, Nordrin virkaa toimittava konsernijohtaja Pål Aglen sanoo.

Nordrin ja Obosin yhdessä kehittämä Middelthunet käsittää kaikkiaan 330 asuntoa kolmessa eri talossa, joista yhdessä on 10, toisessa 12 ja kolmannessa 14 kerrosta. Asunnoista jo lähes 300 on myyty. Asuntokoot vaihtelevat 44:stä 250 neliömetriin, ja niiden hintaluokka on yleisesti ollut jopa Oslon mittapuulla mitattuna korkea.

– Olemme nähneet, että kysyntä on ollut voimakasta vuoden 2019 alusta asti, ja se ajan myötä se on vain kiihtynyt, Aglen sanoo.

Kalleimpia ovat rakennusten ylimpien kerrosten asunnot, joihin kuuluu eksklusiivinen lisävarustelu ja näköala puistoon ja Oslon keskustaan. Kyseiset asunnot ovat myös herättäneet eniten kiinnostusta, ja viime viikkojen aikana kaikki kolme jäljellä ollutta yläkerrosten asuntoa on myyty yhteensä 149 miljoonalla kruunulla eli noin 14,92 miljoonalla eurolla. Yksi kattohuoneistoista myyntiin 294 000 kruunun eli noin 29 440 euron neliöhintaan, mikä on Pohjoismaiden uusi ennätys.

– Näemme sekä kovaa kysyntää että vain vähäistä hinta-arkailua, kun kyse on kaikkein eksklusiivisimmista asunnoista, Aglen sanoo.

Hänen mukaansa Nordr on nähnyt Ruotsissa saman trendin: Premium-tason projektit kuten Svea-kortteli ja massiivipuusatsaus Cederhusen Tukholmassa sekä Ciceron Göteborgissa ovat houkutelleet kiinnostuneita ostajaehdokkaita tiheään tahtiin.

Lue alkuperäinen artikkeli aiheesta ruotsiksi täältä.

#hintaennätys #neliöhinnat #norja #oslo #pohjoismaat #talous
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0