Kiinteistöt Kiinteistökaupat
1 min luettu

Oulun Ideapark vaihtaa omistajaa - kauppahinta 60 miljoonaa euroa

1/12/2021, 09:12
Oulun Ideapark vaihtaa omistajaa - kauppahinta 60 miljoonaa euroa
Oulun Ideapark. Kuva: Alma Property Partners
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Oulun Ideaparkin uuden omistajana UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahaston mukaan kohde on laadukas ja hyvässä kunnossa, mutta rahasto aikoo silti kehittää sitä erityisesti energiatehokkuuden näkökulmasta.

– Arvioimme, että liiketilakohteille on tulevaisuudessa kysyntää, vaikka ne kuuluivatkin korona-ajan suurimpiin kärsijöihin. Niitä koskeva analyysi onkin vallitsevassa markkinaympäristössä tehtävä erityisen tarkkaan. Hieman kärjistäen voi sanoa, että pandemia on auttanut tunnistamaan liiketilakohteiden joukosta selviytyjät, joilla on mahdollisuus menestyä myös tulevaisuudessa. Liiketilasegmentin paino on ollut rahastossamme aiemmin pieni, joten hajautusmielessä ja riski-tuotto-suhteeltaan Oulun Ideapark täydentää kiinteistöportfoliotamme loistavasti, sanoo UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahaston salkunhoitaja Jaakko Onali.

Ideapark on lähes täyteen vuokrattu, ja kauppakeskuksen myynti on sekä uuden että vanhan omistajan mukaan pysynyt erinomaisella tasolla myös koronapandemian aikana.

Vuonna 2016 toimintansa aloittaneen UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahaston sijoituskohteisiin kuuluvat muun muassa logistiikka- ja tuotantokiinteistöt, toimistot, liikekiinteistöt ja tontit. Rahasto  on osa United Bankersin reaaliomaisuussijoitustuotteiden perhettä, joihin kuuluvat kiinteistö- ja metsärahastot sekä kiinteistö- ja infrayhtiöiden osakkeisiin sijoittavat rahastot.

#alma property partners #ideapark #oulu #ub pohjoismaiset liikekiinteistöt
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0