Uusi pääpoliisiasema tarjoaa modernit tilat poliisilaitoksen johdolle, valvonta- ja hälytystoiminnalle sekä rikostutkinnalle. Myös Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö siirtyy rakennukseen. Tiloihin tulee yhteensä 500 työntekijää.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että henkilöstömme pääsee vihdoin työskentelemään saman katon alle nykyaikaisiin ja toimintaa tukevin tiloihin. Yhteisöllisyys, tiedonkulku ja yhteistyö paranevat merkittävästi, mikä tehostaa toimintaamme monin tavoin. Myös logistiset hyödyt, kuten kiinniotettujen kuljetusten vähentyminen ja läheinen yhteistyö tuomioistuimen sekä vankilan kanssa tekevät tästä kokonaisuudesta ainutlaatuisen koko Suomessa, sanoo Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta.
130 miljoonan euron hanke sisältää viranomaisten yhteiskäyttöön tulevia tiloja, kuten asiakkaiden vastaanoton, turvatarkastuksen ja istuntosalin. Pääpoliisiaseman toiminta käynnistyy vaiheittain kevään 2025 aikana, mutta keskustan lupapalvelut jatkavat toistaiseksi Kirkkokadulla.
”Hanke on edennyt sekä laatu- että kustannustavoitteiden mukaisesti”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen Harri Karjula.
Ympäristöystävällisyys on huomioitu rakentamisessa. Katolle asennettu aurinkovoimala tuottaa vuosittain 270 000 kWh uusiutuvaa energiaa, mikä vastaa 130 kerrostalokaksion vuosikulutusta. Työmaan jätteiden lajitteluaste on 92 prosenttia.
Vankilan toiminta ja käräjäoikeuden istunnot alkavat uusissa tiloissa alkuvuodesta 2026.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar