Paperiteollisuuden valtakunnalliset työehtosopimukset päättyvät vuoden lopussa, jonka vuoksi Paperiliitto, Sähköliitto ja Ammattiliitto Pro ovat olleet halukkaita sopimaan UPM:n kanssa uuden yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Liittojen mukaan UPM haluaa kuitenkin hajauttaa työntekijöiden sopimukset yritystasolta tuotekohtaisiksi sopimuksiksi ja lopettaa toimihenkilöiltä sopimukset kokonaan.
Vuoden vaihtuessa UPM:ssä alkaa sopimukseton tila, ja UPM on ilmoittanut ottavansa 1. tammikuuta alkaen käyttöön johdon yksipuolisesti määrittämät palkat ja työehdot. Paperiliitto, Sähköliitto ja Pro sen sijaan haluavat saavuttaa palkoista ja työehdoista molemminpuolisen sopimuksen ja kertovat siksi aloittavansa 1.1.2022 lakon, joka pysäyttää kaikki UPM:n tehtaat Suomessa. Määräaikainen lakko päättyy 22. tammikuuta.
Liitot kertovat olevansa edelleen valmiita neuvottelemaan UPM:n kanssa yrityskohtaisista työehtosopimuksista ja etsimään kaikille osapuolille sopivia ratkaisuja. Liitot kertovat ilmoittaneensa lakoista lainmukaisessa määräajassa UPM:n johdolle ja valtakunnansovittelijalle.
Tiedotteessa liitot kritisoivat myös sitä, että UPM on ilmoittanut maksavansa 30 euron päiväkohtaisen lisäkorvauksen lakon aikana töihin tuleville.
– UPM:n toiminta on räikeää työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatteen rikkomista ja järjestäytymisvapauden loukkaamista, liitot kirjoittavat tiedotteessaan.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar