Peab toteuttaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Gymnasiet Lärkanin perusparannuksen ja laajennuksen.
Peruskorjattava koulurakennus on vuonna 1962 valmistunut, arkkitehtien Woldemar Bäckmanin ja Eero Miikkulaisen suunnittelema kulttuurihistoriallisesti arvokas ja asemakaavassa suojeltu rakennus.
Koulurakennukseen tehdään laaja talotekninen perusparannus ja rakenteet korjataan. Myös opetustilojen varustus ajanmukaistetaan.
Rakennusta ei ole kauttaaltaan peruskorjattu sen historian aikana, joten monet pinnat ja rakenneosat ovat edelleen alkuperäisiä.
Korjaus-, lisärakentamis- ja muutostöiden yhteydessä rakennuksen julkisivut, ikkunat, ulko-ovet, vesikatto ja rakenteet kunnostetaan alkuperäistä rakennustapaa kunnioittaen, niin että rakennuksen ominaispiirteet säilyvät.
Perusparannuksen lisäksi opetustiloja laajennetaan nykyisen rakennuksen auditoriosiipeen kiinni tulevalla kaksikerroksisella uudisosalla sekä urheilusalisiiven korotuksella. Koulusta tehdään esteetön, joten peruskorjauksen yhteydessä rakennetaan mm. alempia kerrostasoja yhdistävä hissi eteistiloineen.
Myös koulun piha ja muut ulkoalueet peruskorjataan. Päällysteet ja rakenteet uusitaan tai kunnostetaan ja pihavälineet sekä varusteet uusitaan kauttaaltaan.
” Meille on kertynyt runsaasti kokemusta koulurakennusten peruskorjauksesta pääkaupunkiseudulla. On hienoa, että pääsemme toteuttamaan tämänkin hankkeen, jossa hyödynnämme laaja-alaisesti osaamistamme sekä kokemustamme kulttuurihistoriallisten kohteiden korjaamisesta ”, kertoo Peabin Korjausrakentamisen yksikönjohtaja Ilkka Laakeristo.
Työt aloitetaan toukokuussa 2023 ja kohde luovutetaan helmikuussa 2025.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar