Peikko on sopinut ostavansa lahtelaisyritys Kemecweldin, jonka kanssa se on tehnyt läheistä yhteistyötä 1990-luvun alusta lähtien. Virallinen kaupantekopäivä on 1. tammikuuta 2022. Tuotantoteknologiaan ja hitsausautomaatioratkaisuihin keskittynyt Kemecweld sijaitsee työllistää viisi työntekijää, ja lisäksi yritys on käyttänyt projekteissaan merkittävästi sekä aliurakoitsijoita että muita yhteistyökumppaneita. Kaikki Kemecweldin omat työntekijät jatkavat Peikon palveluksessa.
Kemecweldin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 1,2 miljoonaa euroa, ja se siten laski sekä edeltävästä vuodesta (1,5 miljoonaa vuonna 2019) että vuodesta 2018, jolloin liikevaihto ylsi yli kahteen miljoonaan.
Peikko kertoo tiedotteessaan haluavansa yrityskaupalla vahvistaa omaa osaamistaan automaatioratkaisuissa ja hitsausteknologioissa. Tavoite on perustaa uusi teknologiakeskus, ”Peikko Technology Center”, joka tulee vastaamaan sekä huippuluokan tuotantokoneiden kehittämisestä että yrityksen nykyisen kone- ja laitekannan tehokkaasta ja oikea-aikaisesta modernisoinnista. Uusi perustettava teknologiakeskus tulee keskittymään vain Peikon omiin kone- ja laiteinvestointeihin, joten se ei tule tarjoamaan osaamistaan kolmansille osapuolille. Tavoitteena on myös, että uusi tiimi muuttaa vuosien 2022-2023 aikana uusiin tiloihin, jotka rakennetaan Peikon nykyisten, Lahdessa sijaitsevien tehdastilojen läheisyyteen.
– Olen erittäin tyytyväinen, että voin toivottaa uuden, ammattitaitoisen tuotannon kehitystiimin tervetulleeksi Peikkoon. Tämä tiimi tulee antamaan vahvan sysäyksen Peikon kone- ja laiteinvestointeihin tulevina vuosina, sanoo Topi Paananen, Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja.
– Yrityskaupan myötä henkilökohtainen asemani muuttuu yrittäjästä tiiminvetäjäksi erittäin monikansallisessa yhtiössä. Odotan innolla tätä uutta uravaihetta, jossa voin keskittyä vahvistamaan Peikon kilpailuetua hitsausteknologioissa, kertoo Heikki Volotinen, Kemecweld Oy:n toimitusjohtaja ja myyjä.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar