Rakentaminen Yritykset
1 min luettu

Pekka Eskola Lehdon puukerrostalo-liiketoiminnan johtajaksi

17/11/2021, 12:44
Lehdon uusi puukerrostaloliiketoiminnan johtaja Pekka Eskola. Kuva: Lehto Group Oyj
Lehdon uusi puukerrostaloliiketoiminnan johtaja Pekka Eskola. Kuva: Lehto Group Oyj

Pekka Eskola aloittaa Lehdon puukerrostaloliiketoiminnan johtajana joulukuun alussa. Eskolalla on Lehdon mukaan kokonaisvaltainen ja pitkä kokemus asuntorakentamisen arvoketjun johtamisesta ja kehittämisestä sekä kotimaassa että ulkomailla sekä vahva toimintajärjestelmä-, raportointi- ja kustannustenhallintaosaaminen. Eskola siirtyy tehtävään rakennusyhtiö Bonava Suomi Oy:n pääkaupunkiseudun rakennuttajajohtajan tehtävästä.

– Lehdon tavoite on selkeä. Haluamme tulevaisuudessa kasvattaa puukerrostalo-rakentamisen osuutta tuotannossa ja toimia edelläkävijänä modulaaristen, teollisesti esivalmistettujen rakennusten tuottajana. Toivotamme Pekka Eskolan lämpimästi tervetulleeksi Lehdon tiimiin ja työskentelemään tämän strategian kannalta keskeisen tavoitteen pariin, toteaa toimitusjohtaja Juuso Hietanen.

– Aika on otollinen kestävän rakentamisen ratkaisuille ja Lehto on kehittänyt puukerrostalo-konseptin, joka hakee vertaistaan markkinoilla. Modulaarisuus ja teollinen esivalmistus kotimaisilla tehtailla edustavat rakentamisen tulevaisuutta, toteaa Pekka Eskola.

#lehto group oyj #nimitykset #puukerrostalot #puurakentaminen
Marika Pietilä