Pia Julin siirtyy Fintrafficiin Palmia Oy:n liiketoiminta-alueesta, laadusta ja vastuullisuudesta vastaavan johtajan tehtävästä.
– Yhteinen tehtävämme on varmistaa, että raideliikenteenohjauksen hieno kehitysagenda viedään onnistuneesti maaliin ja kytketään tiiviisti Fintrafficin tavoitteeseen rakentaa Suomeen maailman johtava liikenteen ekosysteemi reilun datatalouden hengessä, sanoo konsernin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.
Fintrafficin raideliikenteenohjauksen toimitusjohtajana vuodesta 2013 alkaen toiminut Pertti Saarela siirtyy omasta toiveestaan loppuvuoden aikana neuvonantajan rooliin ensi kesän loppuun asti, jolloin hän jää hyvin ansaitulle eläkkeelle.
– On innostavaa päästä edistämään Fintrafficin liiketoimintaa sekä oppimaan lisää liikenteestä ja rautateistä yhdessä alan vahvojen osaajien kanssa. Liikenteenohjauksen palveluilla on iso merkitys rautatieliikenteen turvallisuudelle ja toimivuudelle sekä sille, kuinka saumattomasti rautatieliikenne yhdistyy muihin liikennemuotoihin. Uskon, että junamatkustus kasvattaa muun muassa vähäpäästöisyytensä takia entisestään suosiotaan Suomessa tulevina vuosina, ja tätä kehitystä haluamme yhdessä jatkossakin edistää, Pia Julin sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar