Kuljetusala & Logistiikka Kuljetusala
2 minuutteja luettu

PostNord nimitti kolme uutta johtohenkilöä kuljetusliiketoimintaansa

3/12/2021, 14:45
Leif Göransson, Katarina Kangas ja Josefina Saarinen. Kuva: PostNord
Leif Göransson, Katarina Kangas ja Josefina Saarinen. Kuva: PostNord
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

PostNord Oy:n kuljetusliiketoiminnan väliaikainen operatiivinen johtaja Leif Göransson on nimitetty vakituiseksi operatiiviseksi johtajaksi (COO). Leif jatkaa myös PostNord Oy:n johtoryhmän jäsenenä.

Göransson on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt PostNordilla yhdentoista vuoden ajan, joista kahdeksan vuotta eri johtotehtävissä, viimeisimpänä läntisen ja pohjoisen Suomen kuljetusliiketoiminnasta vastaavana operatiivisena johtajana ja 4.5.2021 alkaen koko kuljetusliiketoiminnan väliaikaisena operatiivisena johtajana.

– Leif on tehnyt yli puolen vuoden ajan loistavaa työtä kuljetusliiketoiminnan operatiivisten prosessien uudistamiseksi ja datalla johtamisen edistämiseksi. Olen vakuuttunut, että saavutamme Leifin johdolla strategiset tavoitteemme, ja toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi johtoryhmämme vakituiseksi jäseneksi, PostNordin toimitusjohtaja Johanna Starck sanoo.

PostNord Oy:n asiakaspalvelua johtanut Katarina Kangas on nimitetty jakelutoiminnasta vastaavaan Head of Distribution -tehtävään. Myös Kankaalla on yhdentoista vuoden kokemus PostNordilla, ja hän on johtanut sekä kehittänyt asiakaspalvelua kahdeksan vuoden ajan.

– Meillä on jakelutoiminnoissa kokeneita ammattilaisia, joiden substanssiosaaminen alalta on huippuluokkaa. Nyt meille on tärkeää saada vahva johtaja vastaamaan jakelutoiminnasta kokonaisuutena, ja olen siksi erittäin iloinen, että Katarina liittyy joukkoomme. Katarinalla on pitkä kokemus ja vahvat näytöt kyvystään johtaa sekä asioita että ihmisiä ja luoda ympärilleen strategiaa tukevaa ja eteenpäin vievää kulttuuria, COO Leif Göransson sanoo.

Kankaan siirtyessä uuteen tehtäväänsä asiakaspalvelusta ottaa vastuun SME-myynnistä ja myynnin kehityksestä PostNord Oy:llä vastannut Josefina Saarinen. Saarinen vastaa jatkossa asiakaspalvelusta ja kaupallisesta järjestelmäkehityksestä nimikkeellä Head of Customer Service and Commercial Excellence.

Samoin kuin Göranssonilla ja Kankaalla myös Saarisella on yhdentoista vuoden kokemus PostNordilta. Hän on työskennellyt myynnin johtamisen, kehityksen, prosessien ja raportoinnin parissa. Viimeiset kolme vuotta hän on johtanut SME-myyntiä sekä myynnin kehitystä.

– Josefina on tehnyt pitkän nousujohteiden uran PostNordilla, ja onnistumiset ovat seuranneet toisiaan. Hän pystyy epäilemättä ottamaan asiakaspalvelun nopealla aikataululla haltuunsa ja tuomaan uuteen tiimiinsä uusia näkemyksiä, toimintatapoja ja tulevaisuuteen luotaavaa kehitystä, CCO Kimmo Hyttinen sanoo.

#nimitykset #postnord
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0