Teollisuus Automaatio
2 minuutteja luettu

Pron lakot väistyivät – teknologiateollisuuden työehdoista saatiin sopu

14/01/2022, 07:46
Kuvituskuva: Thisisengineering, Unsplash
Kuvituskuva: Thisisengineering, Unsplash
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

– Sopimusten saavuttamisen suurimmaksi kompastuskiveksi nousi palkkaratkaisu sekä siihen liittyvä yleiskorotus. Molemmat neuvotteluosapuolet olivat kuitenkin valmiita etsimään ratkaisua, mistä voimme olla tyytyväisiä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Syntyneet ratkaisut ovat kaksivuotisia, mutta toisen sopimusvuoden palkoista sovitaan vasta ensi syksynä.

Palkkaratkaisuissa ensisijaisena lähtökohtana on, että palkantarkistuksista sovitaan paikallisesti yritysten tilanteet huomioon ottaen. Paikallisissa neuvotteluissa voidaan sopia palkantarkistusten suuruudesta, ajankohdasta ja toteutustavasta.

Jos paikallista palkkaratkaisua ei synny, palkkoja tarkistetaan työehtosopimusten ns. perälaudan mukaisesti.

Suunnittelu- ja konsulttialalla perälaudan mukaiset yhteensä 1,9 prosentin palkankorotukset jakautuvat seuraavasti: palkkoja tarkistetaan 1.3.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta 1,1 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,8 prosentin yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä.

– Suunnittelu- ja konsulttialan sovintoesityksessä sekä korotuksen taso että yleiskorotuksen suuruus varmistavat kaikkien alalla työskentelevien toimihenkilöiden kohtuullisen palkkojen kehityksen. Sovintoesitystä arvioitaessa huomioitiin koko alan palkkakehitys sekä toimialan erityispiirteet. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden osalta jatkoneuvotteluissa saavutettiin sellainen yleiskorotustaso, että se vastaa alalla työskentelevien jäsenten tarpeita, Malinen sanoo.

Teollisuuden toimihenkilöillä perälaudan mukaiset yhteensä 1,9 prosentin palkankorotukset jakautuvat seuraavasti: palkkoja tarkistetaan 1.3.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta 1,5 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,4 prosentin yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä.

– Tärkeää on, että lakot voitiin välttää ja yritykset pystyvät keskittymään liiketoimintaansa. Ratkaisut ovat linjassa teknologiateollisuudessa aiemmin syntyneiden sopimusten kanssa. Toivottavasti yrityksissä sovitaan kuitenkin mahdollisimman laajasti yritysten tilanteisiin sopivista yrityskohtaisista palkkaratkaisuista, sanoo työnantajapuolelta neuvotteluja vetänyt johtaja Anne Somer.

#ammattiliitto pro #konsulttiala #lakko #suunnitteluala #teknologiateollisuus #tes #työehtosopimus
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0