Iradar-fi-uutisportaalin tavoite on tarjota Suomen markkinoille alusta, joka luo edellytykset positiiviselle kehitykselle nostamalla esiin yrityksiä, urakoitsijoita, ikoneja ja poliittisia toimijoita, jotka monin tavoin luotsaavat elinkeinoelämää eteenpäin. Portaali keskittyy uutisoimaan teollisuus-, energia-, rakennus- ja infrastruktuurialoista.
Oscar Lundberg, Branschaktuellt-lehden toimitusjohtaja ja omistaja:
”Olemme viime vuosien aikana kasvattaneet pohjoismaista portfoliotamme eksponentiaalisesti, ja tavoitteemme on jatkaa kasvua paikallisella läsnäololla kussakin maassa. Siksi aiomme lanseerata arvostetun ammattilehtemme myös muualla Pohjolassa. Suomi on ensimmäinen luonnollinen askel Branschaktuelltin kehittyessä eteenpäin erityisesti siksi, että Suomi on tunnetusti digitaalisen kehityksen edelläkävijä ja Branschaktuellt pyrkii aina olemaan johtavassa asemassa digitaalisen kehityksen saralla.”
Myrna Whitaker, Branschaktuellt-lehden toimituspäällikkö:
”Tiedämme, että olemme arvostettu uutispalvelu ja -foorumi ruotsalaisille lukijoillemme. Tuntuu kutkuttavalta ajatukselta, että saamme nyt alkaa ponnistella viedäksemme eteenpäin alaa, jonka parissa olemme tehneet niin pitkään töitä, ja suunnata sisältömme suomalaiselle lukijakunnalle. Branschaktuellt on kehittynyt puolityhjästä areenasta yhdeksi Ruotsin johtavista ammattialojen portaaleista. Odotan innolla samaa matkaa IndustryRadarin kanssa – kyse on satsauksesta, joka myös edistää maarajat ylittävää toimituksellista yhteistyötä. Olen vakuuttunut, että tämä tulee olemaan eduksi sekä suomalaiselle että ruotsalaiselle lukijakunnalle.”
Suomen uutisdeskistä vastaava toimittaja Marika Pietilä on jo aloittanut tehtävissään. Pietilä on viimeksi toiminut äänikirjasovellus Nextoryn content managerina ja tietovisasovellus Primetimen juontajana. Hänellä on monivuotinen kokemus Sveriges Radiolta, jossa hän on työskennellyt muun muassa uutistoimittajana, uutistuottajana ja juontajana sekä suomen- että ruotsinkielisillä kanavilla.
– Tuntuu sekä hauskalta että jännittävältä päästä käärimään hihat ja lanseeraamaan taas yksi kiinnostava yritys kotimaassani. Viime vuosien aikana olen saanut olla mukana kahden muun ruotsalaisen start up -yrityksen (Nextory ja Primetime) kasvumatkalla Suomessa. Tämä kokemus seuraa mukanani, kun nyt palaan vanhaan ammattiini toimittajana ja odotan jo innolla, että pääsen tuottamaan suomenkielistä sisältöä kiinnostavista ajankohtaisista aiheista IndustryRadarin valvomilta aloilta, Marika Pietilä sanoo.
Pietilän lisäksi yritys on rekrytoinut myös kaksi myyjää, Janika Soinisen ja Johannes Baggen.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar