Rakennusyritysten liikevaihto kaikilla rakentamisen toimialoilla jatkoi kasvuaan syyskuussa, Tilastokeskus tiedottaa. Talonrakennusyritysten liikevaihdon kasvu hidastui syyskuussa kuitenkin hiukan elokuusta ja kasvoi 6,4 prosenttia edellisvuodesta.
Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli syyskuussa maa- ja vesirakentamisessa, jossa työpäiväkorjattu liikevaihto koheni 11,1 prosenttia vuodentakaisesta. Erikoistuneen rakennustoiminnan osalta kasvua oli 9,1 prosenttia. Erikoistuneeseen rakennustoimintaan lasketaan kuuluviksi muun muassa purku-, valmistelu- ja viimeistelytyöt.
Vaikka maa- ja vesirakentamisen liikevaihto nousi kiivaasti, toimialan myynnin määrä kasvoi ainoastaan 2,0 prosenttia. Myynnin määrän liikevaihtoa selvästi pienempi kasvu johtuu maarakennusalan kustannusten noususta. Maa- ja vesirakentamisen kustannukset ovat olleet voimakkaassa nousussa keväästä lähtien.
Erikoistuneen rakennustoiminnan myynnin määrä kasvoi syyskuussa 7,8 prosenttia vuodentakaisesta ja talonrakennusyritysten myynnin määrä 5,2 prosenttia.
– Asuinrakentamisen hankkeiden lupa- ja aloituskehitys on tänä vuonna ollut huipussaan syksystä 2020 alkaneen nousun jäljiltä, ja viimeisen vuoden aikana on aloitettu lähes 48 000 asunnon rakentaminen. Voimakas kustannusten nousu ja työvoiman saatavuustilanne on samanaikaisesti vaikeuttanut rakentamista. Kustannusten nousun uskotaan jo kuitenkin taittuneen, ja tulevien kuukausien näkymät talonrakentamisen liikevaihdon kehitykseen ovat positiiviset, Tilastokeskuksen tilastopäällikkö Paula Paavilainen sanoo.
Elokuuhun verrattuna rakentamisen kausitasoitettu liikevaihto kasvoi syyskuussa 0,5 prosenttia ja myynnin määrä 0,4 prosenttia.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar