Kiinteistöt
1 min luettu

Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin

15/06/2022, 08:14
Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin
Mari Lautala
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

Tuomariston perusteluissa korostui Lautalan pitkäjänteinen työ kosteudenhallinnan, puhtauden ja vastaanottomenettelyn toimintamallien kehittämisessä. Hän on vienyt eteenpäin myös kilpailutus- ja sopimustekniikkaa niin, että hiilineutraaliusvaatimukset voidaan huomioida paremmin koko hankkeen elinkaaren ajan tarveselvityksestä käyttöön asti.

Laaja kokemus

Tällä hetkellä Lautala työskentelee rakennuttamisen osastopäällikkönä Sitowisen Lappeenrannan yksikössä.
“Tuomaristo arvosti Marin vahvaa osaamista sekä kehitysmyönteisyyttä. Hänellä on laaja kokemus eri kokoisten hankkeiden rakennuttamistehtävistä. Hän on myös aktiivisesti tehnyt töitä sen eteen, että ala kehittyy ja hankkeissa voidaan ottaa käyttöön uusia toimintamalleja”, RTL ry:n hallituksen puheenjohtaja Jani Rantala kertoo.”Rakennuttajakonsulttina vastuullisuuden huomioiminen hankkeiden kehityksessä ja toteutuksessa on pienten yksittäisten tekojen summa. Huomioimalla uusiutuva energia, rakennuksen ja laitteistojen huollettavuus, sekä materiaalien kestävyys pystymme vaikuttamaan rakennuksen elinkaarikustannuksiin ja sen kautta myös pienentämään hankkeen hiilijalanjälkeä”, Vuoden rakennuttajakonsultti Mari Lautala sanoo.

Profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina

Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin vuodesta 2010. Tunnustuksen tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee Raklin Rakennuttaminen -johtoryhmästä koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia.

Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0