Rakentaminen
1 min luettu

Rakli ennustaa kasvua pääkaupunkiseudun toimitilarakentamiselle

20/12/2021, 10:07
Kuva: Rakli Ry
Kuva: Rakli Ry
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Rakli ennakoi talouskasvun ja palvelujen kysynnän nopeutumisen johtavan vielä loppu vuodesta ja ensi vuonna toimitilarakentamisen määrän kasvuun pääkaupunkiseudulla. Järjestö odottaa kasvua erityisesti julkisten palvelurakennusten määrään, mutta se uskoo, että myös varasto- ja logistiikkarakennusten rakentaminen vilkastuu kuluttajien ostotottumusten siirtyessä verkkokauppaan.

– Kehitys näkyy myös sijoittajien kasvaneena kiinnostuksena logistiikkakiinteistöihin, järjestö kirjoittaa tiedotteessaan.

RPT:n hankeluettelon mukaan liike- ja toimistorakennusten aloitukset vuoden 2022 alkupuoliskolla pysyvät ennallaan, mutta julkisten rakennushankkeiden aloitukset kasvavat kymmeniä prosentteja suurten hankkeiden ansiosta.

Rakli uskoo myös pääkaupunkiseudun korjausrakentamisen kasvavan ensi vuonna. Korjausrakentaminen on ollut alueella kasvussa jo tänä vuonna sen jälkeen, kun se vuonna 2020 väheni merkittävästi.

Tänä vuonna pääkaupunkiseudun rakentamisen suurin kasvu on nähty asuntorakentamisessa, mutta Raklin suhdannekatsaus ennustaa sen vähenevän tulevana vuonna.

#pääkaupunkiseutu #rakli ry #suhdannekatsaus #toimitilat
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0