Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on aloittanut Lappeenrannan virastotalossa tilamuutoshankkeen, jonka yhteydessä valtion palveluja keskitetään virastotaloon helposti saavutettaviksi. Kiinteistö muunnetaan valtion toimijoiden yhteiseksi työympäristöksi, jossa on eri käyttäjäryhmille yhteisiä monitilaympäristön työskentelyalueita. Asiakaspalvelutilat otetaan käyttöön kesällä 2023, ja kokonaisuudessaan yhteinen työympäristö on valmis keväällä 2024. Hanke valmistuu ensimmäisten joukossa osana laajempaa valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistusta.
Senaatti-kiinteistöt toteuttaa vuonna 1980 valmistuneeseen noin 12 000 m2:n suuruiseen virastotaloon tilamuutoshankeen ja valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen mukaisen tilaratkaisun 17:lle julkisen hallinnon toimijoille.
Helpompi ja parempi palvelu
Rakennus- ja tilamuutostyöt alkavat marraskuussa 2022, ja hanke valmistuu vaiheittain. Käyntiasiointipalvelu kansalaisille ja osa yhteisistä toimistotiloista otetaan käyttöön kesäkuussa 2023. Lopullisesti tilamuutostyöt valmistuvat keväällä 2024.
Tilamuutostyöt kohdistuvat reiluun puoleen virastotalon tiloista ja niissä hyödynnetään aiemmin tehtyjä tilamuutoksia. Hankkeessa toteutetaan moderni ja nykyaikainen yhteinen työympäristö julkisen hallinnon toimijoiden käyttöön. Ensimmäiseen kerrokseen tehdään yhteinen asiakaspalvelualue.
”Lappeenrannan virastotaloon toteutettava yhteinen työympäristö ja julkisen hallinnon yhteinen käyntiasiakaspalvelu ovat merkittävä muutos nykyiseen. Kansalainen tavoittaa julkisenhallinnon palveluvalikoiman aiempaa helpommin, ja toimistotilat tarjoavat entistä monipuolisemmin erilaisia tiloja erilaisille työnteon tarpeille. Toteutamme tilat kokonaisuutena sisältäen kaikki palvelut ja kalusteet, kuten digitaalisen työympäristön, turvatekniikan ja jätehuollon”, hankkeen projektipäällikkö Jonna Kemppainen Senaatti-kiinteistöistä kertoo.
Suuret säästöt
Yhteisen työympäristön käyttäjiksi tulevat Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, KEHA-keskus, Verohallinto, Digi- ja väestötietovirasto, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ulosottolaitoksen asiakaspalvelu, Business Finland, Kela, Maanmittauslaitos, Traficom, Fintraffic, Väylävirasto, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri, Rikosseuraamuslaitos ja Valtori. Tiloissa tulee työskentelemään noin 600 henkilöä.
Rakennushankkeen pääurakoitsija on Raspal Oy. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa sisältäen mm. irtokalusteet ja tekniikan. Hanke säästää valtion virastojen tilakustannuksia noin 720 000 euroa vuodessa.
Palveluverkon uudistaminen on alkanut Etelä-Karjalan lisäksi Pohjois-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä, ja yhteisiä asiakaspalvelupisteitä avautuu vuoden 2023 aikana myös Joensuuhun ja Lahteen. Lisäksi lähivuosina avataan pienempiä asiakaspalvelupisteitä muille paikkakunnille näiden kolmen maakunnan alueilla.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar